Pohdinnan paikka

Tässä blogipostauksessa pohdiskelen omaa kasvattamistani, vähän yleisesti kasvattamista ja ehkä vähän asian vierestäkin :D Vaikka tällä kertaa ei onnistuttu halutulla tavalla, niin minusta ei voida puhua epäonnistumisestakaan vaan enemmin siitä, että tässä on minulle hyvä oppimisen tai ainakin pohdinnan paikka. Nämä asiat ovat ihan omia mielipiteitäni, faktoiksi en lähde asioita väittämään tällä kasvattajakokemuksella ja haluan pohtia näitä asioita avoimesti ihan vaan sen takia, että miun mielestä koirankasvattamiseen ylipäätään liittyy aika paljon turhaa hiljaisuutta ja puhumattomuutta. Tämä ei välttämättä ole mikään keskustelunavaus, mutta ehkä joku muukin saattaa tästä jotain ajatuksia saada. Yhtä ainoaa tapaa ei ole olemassakaan ja varmasti omatkin mielipiteet kokemuksen myötä muuttuvat ja valitettavasti virheitäkään ei aina voi välttää.

Ensille ei siis ole tänä vuonna tulossa pentuja. Astutus Rasmuksen kanssa ei onnistunut. Tokihan se harmittaa, mutta ei se ole pahakaan asia. Uskon, että olimme ihan oikeaan aikaan yrittämässä astutusta, Ensi kyllä käänsi reippaasti häntää sivuun ja kärsivällisesti pysytteli paikallaan, kun Rasmus hyppäsi selkään. Rasmus vaan aika nopeasti luovutti ja tuli alas selästä, eli samat ongelmat oli kuin kaksi vuottakin sitten. Tällä kertaa meillä on pihalla kunnon koira-aitaus, missä koirat saivat keskenään touhuta, itse kun stalkkailin ikkunasta niiden menoa. Kumpikaan koirista ei oikein tykännyt siitä, että jäi itse pihalle pyörimään, mutta heti kun pääsin sisälle, niin johan alkoi tapahtua :D Kaksi vuotta sitten meillä ei ollut mahdollisuutta päästää koiria pihalle vapaana, joten koirat olivat aika vaivaantuneita sisätiloissa. Ensi oli välillä myös kavereiden luona yötä, että koirat saivat vähän vetää henkeä ja rauhoittua hormonimyrskyistä.

Ekan astutuksen jälkeen sovittiin Rasmuksen omistajan kanssa, että toisella astutusyrityksellä ei ole mikään kiire, joten Ensi tekikin välissä pennut Urhon kanssa. Koska Rasmus on komea ja aivan ihanaluontoinen uros, ajattelin, että ehkä näin kahden vuoden jälkeen se on vähän miehistynyt ja Ensikin kokeneempi, niin voisi natsatakin. Toki olin varautunut siihen, ettei se välttämättä onnistu tälläkään kertaa. Mutta missä voisi sitten olla "vika"? Olen jutellut kasvattamiseen liittyvistä asiosta muiden kasvattajien (niin rlk-, kuin muidenkin rotujen kasvattajien kanssa), mutta miun mielestä eräs kokenut kasvattaja hyvin sanoi, että kyllä koirien pitää itsenäisesti osata tuo astuminen, sitä on turha ihmisen lähteä peukaloimaan. Eli kaiketi tässä kohtaa on luonnonvalinta on puuttunut peliin (vaikkakin koirien jalostuksessa ei voida täysin aidosta luonnonvalinnasta kuitenkaan puhua miun mielestä, jo pelkästään sen takia, että koira ei itse päätä minkä uroksen se tapaa sopivasti juoksujen aikaan vaan kyse on ihmisen päästöksestä jne.) Jostain syystä Ensillä ja Rasmuksella ei klikkaa ja sitä on kunnioitettava. Molemmat voivat tahoillaan mahdollisesti saada oikein hyviä jälkeläisiä, mutta juuri Ensin ja Rasmuksen pennuista saattaisi tulla vaikka mitä sutta ja sekundaa. Tätä emme voi tietenkään tietää, mutta en ainakaan itse lähtisi pakottamaan koiria tai vaikka keinosiementämään, vaan etenkin alkukantaisen pystykorvarodun kanssa minun mielestäni pitäisi lähtökohtaisesti kyetä hoitamaan nämä hommat luontaisesti. Painotan vielä, että Rasmus saattaisi jonkun toisen nartun kanssa onnistua hyvinkin, eli en halua täällä mustamaalata Rasmusta missään nimessä!

Ensin ja Urhon astuminen tapahtui ihan omalla painollaan. Vein Ensin turhan aikaisin uroksen luokse kylään, mutta kun oikeat päivät sattuivat kohdalle, niin koirat karkasivat vajan taakse piilon ja uroksen omistajan ehtiessä paikalle ne olivat jo hyvällä mallilla kiinni toisissaan. Nalkissa olon aikana Ensiä rauhoiteltiin ja pidettiin paikoillaan, ettei se ala kiskoa itseään irti uroksesta mutta muutoin heidän hommiin ei tarvinnut puuttua. Astumiskertoja oli kolme, mutta pentuja syntyi vain kaksi. En voi varmaksi sanoa, mutta epäilen, että pentueen pienuuteen saattoi vaikuttaa meikäläisen stressi Ensin tiineyden aikana. Koirat voivat raskauden alkupuoliskolla saada huomaamattomasti keskenmenon, jossa osa alkioista poistuu kohdusta ja laukaiseva tekijä näihin voi olla esimerkiksi koiran stressi. Miulla siis kävi Ensin alkuraskauden aikana töissä vakava tilanne, joka jäi ahdistamaan pitemmäksi aikaa ja kotona itkeskelin asian takia. Ensistä huomasi, että se seurasi tarkasti mielialojani ja juuri itkemisestä se huolestui paljon, eli oma stressini tarttui myös koiraan. En tosiaan tiedä, voiko tällä olla mitään tekemistä Ensin pienen pentueen kanssa, mutta en usko sen olevan täysin mahdotonkaan ajatus. Synnytys taas oli haastava, kun Ensi on siro narttu ja kaksi pentua olivat ehtineet kohdussa kasvaa aika isoiksi, joten eläinlääkärin apuun jouduttiin turvautumaan, tosin keisarinleikkaukselta onneksi vältyttiin. Pennut Ensi hoiti hyvin, joskin melko rennolla otteella verrattuna aiempaan kokemukseen äitini japaninpystykorvapentueiden kanssa. Ensi päästi ihmiset katsomaan pentuja ilman mustasukkaisuutta, malttoi käydä ulkona ja syödä alusta lähtien, mutta toisaalta kyllä ruokki pennut hyvin, pesi niitä huolella ja jaksoi touhuta niiden kanssa muutenkin.

Kuitenkin ekan pentueen jälkeen miun piti tarkkaan miettiä, että onko Ensi aidosti jalostuskelpoinen narttu jatkoa ajatellen. Oliko listaamani syyt - koiran mahdollinen stressi ja suurikokoiset pennut - oikeita syitä, miksi pentue oli niin pieni ja synnytys niin vaikea, vai olenko selittänyt itselleni asiat parhain päin. Ja kuinka paljon vaikuttaa vaakakupissa se, että mielestäni Ensissä on paljon muita ominaisuuksia, joita olisi hyvä periyttää eteenpäin, kuten terve rakenne, mainio luonne, ei allergioita tai muita ongelmia ja korkea työmoraali. Olen myös hirveän tyytyväinen Ensin tyttäreen Vimmaan, joka jäi meille Ensin kaveriksi elelemään. Se on paljon pehmoisempi luonteeltaan kuin äitinsä mutta hyvin sellainen koira, kuin mitä olen kaivannutkin. Mutta vaikka omiin toiveisiini olekin saanut erittäin passelin koiran, niin olisivatko jatkossakin Ensin jälkeläiset laadukkaita (en keksinyt parempaakaan sanaa :D) ja hedelmällisiä. Kuten alussa mainitsin, virheitä on mahdotonta välttää ja ikinä ei voi tietää mitä geenilotossa palkinnoksi tulee. Olisikin helppoa, jos voisin vaikka pentujen ostajilta kieltää koiran jalostuksen, mutta ei se homma toki niinkään toimi. Uskallanko ottaa riskin, että minun toimestani voi maailmaan syntyä vähemmän laadukkaita ruotsinlapinkoirayksilöitä, varsinkin kun rotu muutenkin on melko pieni ja kärsii enemmän vääristä valinnoista? Nämäkin päätökset ovat vain ja ainoastaan minun päätettävissäni ja minun vastuullani, mutta mielelläni kuuntelen myös muiden kasvattajien ja rlk-harrastajien näkökulmia, koska tosiaan on paljon asioita mitä en vielä tiedä. Toisaalta myös saan jättää toisten ihmisten mielipiteet huomioitta (toki niin pitkään kun mennään lakien, Suomen Kennelliiton ja rotujärjestön määräämissä puitteissa), sillä varmasti voin olla joidenkin kanssa asioista täysin eri linjoilla.

Edellämainitut asiat mietin tarkkaan, ennen kuin tein päätöksen, että tänä syksynä kokeilen vielä uudestaan Ensin pennuttamista Rasmuksen kanssa. Jatkosta en osaa vielä sanoa, muuttuvia tekijöitä on vielä paljon, jo pelkästään uuden uroksen valitseminen, mutta varmaan palaan vielä takaisin aikaisempiinkin pohdintoihin. Pohdinnan alla on myös se, että olisiko Vimmasta jalostukseen. Tämän tekstin tarkoitus ei ole löytää vastauksia, sen tarkoitus on herättää kysymyksiä ja ajan kanssa toivottavasti päätyisin vastauksiin. Mikäli sinulla herää ajatuksia tästä tekstistä, jaa ne toki kanssani. Eri mieltä saa olla, samaa mieltä saa olla tai vaikka tulisikin ihan joku muu juttu mieleen, niin kerro sekin.

Vimman terveystarkastukset

Käytin Vimman 25.08.2018 Haminassa Lappalaiskoirien järjestämässä joukkoterveystarkastuksissa, eläinlääkärinä oli Jaana Pätilä.

Kaikki oli ihan kunnossa, toki polvilausunto vanhenee parin vuoden päästä. Harmittaa, etten älynnyt ilmoittaa Ensiä polvitutkimukseen, se tulos kun on ehtinyt jo vanheta. Vimmalta tutkitutan vielä lonkat ja kyynärät joskus myöhemmin.

Tässä linkki Vimman tietoihin Jalostustietojärjestelmässä.

Ensillähän alkoi nyt juoksut ja meille on Rasmus (Sjaunjas Arrax) tulossa sunnuntaista eteenpäin vähän lemmenlomalle. Katsotaan miten käy. Aikaisempi yritys kaksi vuotta sitten Rasmuksen kanssahan ei onnistunut (kirjoitin siitä blogiin), joten kokeillaan nyt uudestaan, kun Rasmuskin on miehistynyt ja Ensillä aiemmin onnistunut pentue. Jäämme jännityksellä odottamaan! Rasmus on kyllä niin ihana luonteeltaan, joten on kiva saada se viikoksi tai vähän reiluksi kylään :D

Unohdin koirani ulos. Vapaana.

Niin siinä kävi, että Ensin kytkin juoksunaruun, mutta Vimman unohdin kopata aitaukseen, kun pihalla touhusin vähän jos jonkinnäköistä. Siinä sitten viiletin sisälle suorittamaan asiaa x ja Heinä muisti ehkä viisi minuuttia myöhemmin, että minne sie oot sen pienen koiran jättäny. SE ON VAPAANA PIHALLA APUA!!!!

Pientä paikkamakuuharjoitusta

Siellä se kakara sitten tyytyväisenä köllötteli pihalla äitin kainalossa varmaan mietiskellen, koska seuraava ruoka-aika olisi taas käsillä. Olishan se voinut vaikka lähteä morjestamaan naapureita. Jahtaamaan ohikulkijoita. Juosta leikkimään lapsien kanssa takapihan urheilukentälle. Mutta äitin kyljessä taitaa olla hirveen hyvä paikka, kun ei siitä kauas kannata mennä.

Käytiin pitkästä aikaa tottistelemassa. Ensikin aika ajoin oli jopa hiljaa, mutta hirveän iloinen se tuntui olevan kun päästiin tekemään ja noin muutoin homma sujui. Yllättävän hyvin jaksettiin vääntää paikkamakuuharjoituksen kanssa, Ensi oli jopa hiljaa :D Vimman kanssa paikkamakuu tuntuu tulevan täysin luonnostaan, eihän me oikeasti olla sitä edes treenattu. Sillä kun ei vaan ole kiire mihinkään. Paitsi siinä kohtaa, kun pitäisi treenata toisen koiran kanssa samaan aikaan, niin ei kyllä oikein namitkaan kiinnostaisi.

Vimman kanssa käytiin Meripäiväpiknikillä heinäkuussa

Vimma on muuten menossa reilun viikon päästä Lappalaiskoirat ry:n järjestämään silmä-, sydän- ja polvitarkastukseen! Sen lisäksi odotellaan, että Ensillä alkaisi juoksut, sulho olisi jo odottamassa :D

Ensin muotovalioituminen 11/2017

Ensi sai kolmannen sertinsä Tampereen KV-näyttelyssä marraskuussa. Ensi oli tuolloin jo kohtuullisen hyvässä turkissa, mutta sen jätin kertomatta tuomarille :D Ei se määrä vaan se laatu vai miten se meni..?

Tuomari/Domare: Pekka Teini
Avoin luokka ERI  / Öppen klass UTM
Paras narttu 2 / Bästa tik 2
Serti / Cert
vara-CACIB

Keskikokoinen narttu, kaunis pää, hyvä sukupuolileima, kauniit kulmaukset edessä ja takana, turkki ei parhaimmillaan, mutta laatu kunnossa tänään, hyvä askelpituus.

Ensi vaan ei ole se pörhein ruotsinlapinkoira.

På svenska:

Medelstor tik, vackert huvud, bra könsprägel, vackra vinklar fram och bak, ej i bästa päls, men kvaliteten i skick idag, bra steglängd.

(Käännöksestä kiitos Lindalle jälleen kerran :D)

Treenipäivitystä maaliskuulta

Torstain tottikset

Pitkän tauon jälkeen sain aikaiseksi tyttöjen kanssa treenata. Torstaina oli tottistreenit, jossa Vimma muisti todella nopeasti seuraamisen. Sivulle istuminen on vielä hyvin vapaamuotoinen, mutta paikkamakuu on alkanut ihan hyvin. Onnistuin myös kehumaan Vimmaa silloin, kun se ei räksyttänyt, joten se alkoi hoksata, että räksyttämistä mie en halua. Kieltäminen on oikeastaan aika turhaa, kun ei se koira näytä ymmärtävän mistä kielletään.

Ensin kanssa myös saatiin räksytystä hillittyä. Ensin paikkamakuu onnistui ok. Lopuksi otin vielä molemmat koirat samaan aikaan seuraamaan. Vimman hihna vedettiin Ensin valjaiden kautta ja molemmat tulivat osan ajasta ihan nätisti sivulla seuraten, mitä en olisi kyllä uskonut :D

Sunnuntaina treenien jälkeen jäätiin australianpaimenkoirien Ticon ja Rekon kanssa riehumaan metsään.

Vimman lauantain rauniotreenit

Sää oli aurinkoinen ja selkeä, tuuli kierti raunioita totuttuun tapaan. Vimmalle tehtiin makkararinkiä ja ihmisille haukkuminen tuli ihan luontevasti. Välillä olisi vähän linnunraato raunioiden reunalla kiinnostanut, mutta muuten Vimmalla tuntui pysyvän ajatus hyvin kasassa. Itsekin mielestäni ajoitin käskyn "Missä mimmi?" ja kehut oikein, eli kivasti meni!

Ensille käytän muuten komentona "Missä jätkä?" Jostain syystä naisten jätkitteleminen ei aiheuta samanlaista hihittelyä kuin miesten mimmitteleminen. Eipä ne koirat noista sanoista mitään ymmärrä, joten olisihan käskyksi voinut ottaa vaikka "Etsi alien" :D

Ensin sunnuntain rauniotreenit

Käytiin poikkeuksellisesti treenaamassa sunnuntain aamupäiväryhmässä. Sää oli aurinkoinen nollakeli ja tuuli pyöritti jatkuvasti sieltä täältä. Ensille laitettiin yksi maalimies piiloon onkaloston keskelle, jotta se joutuisi harjoittelemaan tarkennusta ja erilaisilla alustoilla liikkumista. Ensi on arka liikkumaan oudoilla alustoilla sekä menemään tunneleihin tai ahtaisiin paikkoihin. Paikkamakuu ennen hakua onnistui yllättävän hyvin, aluksi Ensi yritti livistää, mutta toisella kertaa se pomppasi kerran istumaan, mutta meni paikallaan takaisin maahan käskystä. Ensi taisi olla paikoillaan n. 2 minuuttia, en katsonut kelloa. Siinä kohtaa kun sain Ensille treenivaljaat päälle, otin sen sivulle istumaan, niin räksytys loppui heti kun se otti hajun maalimiehestä alueen reunalla. Päästin Ensin matkaan ja se alkoi heti pyörimään tietyn onkalon ympärillä. Ensi ns. "kiroilee" kun sillä on vahva haju, mutta se ei saa tarkennettua. Kiersimme kaikessa rauhassa rauniota ympäri ja Ensi kävi itsenäisestikin tsekkaamassa muutamat kolot. Välillä se kiersi kauempaa hakemassa hajua, mutta joka kerta se johti samaan paikkaan. Ohjasin Ensin onkaloon sisälle ja lähdin itse konttaamaan perään, koska muuten se ei suostunut menemään. Konttasimme onkalon läpi ilman tulosta. Maalimieheltä tuli viesti, että tulkaapa takaisin. Tällä kertaa menin edeltä, koska Ensin mielestä sinne ei enää kannattanut mennä. Koira seurasi kuitenkin kiltisti perässä ja kas kummaa, siitähän me oltiin porhallettu pimeässä ihan maalimiehen vierestä ohi! Ensi aloitti ilmaisuhaukun, sai iloisesti kehuen herkkupalkan ja hyvillä mielin saatiin lopetettua treeni onnistuneeseen suoritukseen.

Harjoitus meni oikeastaan niinkuin olin kuvitellutkin: Ensi turhautuneena haukkua rättyyttää, kun ei keksi mistä haju tulee tai ei uskalla lähteä sen perään. Sain sen kuitenkin rohkaistua kanssani ahtaisiin onkaloihin ja lopulta maalimies löytyi. Ensi on mun mielestä ajan kanssa petrannut tarkentamista, mutta ahtaisiin ja omituisiin paikkoihin se ei halua mennä. Vaikka siitä ei rauniokoiraa tulekaan, niin mun mielestä on ihan hyvä harjoitella erilaisiakin paikkoja, koska voihan maastossa tai taajamissa tulla vastaavanlaisia juttuja vastaan joka tapauksessa. Porukassa vielä pohdimme Ensin haukkumista: Onko varmaa, milloin tiedän, että se on maalimiehellä, eikä turhaan räksytä? Huomaan itse ainakin eron maalimieshaukussa sekä "olen hajulla"-räksyttämisessä ja muutama muukin sanoi, että ero on ihan selkeä. Tietysti ideaali olisi, että Ensi ei turhia haussa haukkuisi, mutta ainakin tähän asti homma on toiminut näin ihan hyvin. Mun mielestä tää harjoitus oli oikein onnistunut ja hyödyllinen: uskon, että tästä opittiin paljon uutta ja pikkuhiljaa Ensillekin alkaisi valjeta, että oudoissa onkaloissa voi olla kivoja maalimiehiä piilossa, joilta saa herkkuja ja kehuja :D

Koirahiihto Kouvolassa

... Ei ollutkaan niin yksinkertaista.

Löysin Lipas-sivustolta tiedon, että Kouvolassa olisi kolme koirahiihtolatua. Kouvolan omilla nettisivuilla ei ollut mitään mainintaa asiasta. Pienen Kouvola-kierroksen, puhelinsoiton, lasketteluvälinevuokraamon haastattelun sekä tarmokkaan lisägooglettelun perusteella Kouvolassa on kaksi latua, jossa on harjoitusaikoja vetokoirille.

Mielakan ladulla Kymen Vetokoiraseura ry:llä on harjoitusajat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 20:00-22:00. Parkkipaikka on Mielakan rinnekeskuksen kanssa samassa paikassa ja osoite on Ojaniityntie 3. En tiedä saako tuohon aikaan kuka tahansa muukin koirahiihtelijä mennä ladulle, vai pitäisikö olla seuran jäsen.

Hinkismäen ladulta löytyy yllä näkyvä kyltti, siitä ei ole mitään tietoa, että onko se jonkun seuran vai ihan Kouvolan kaupungin tarjoama mahdollisuus. Eli harjoitusajat Hinkismäen ladulla olisi tiistaisin, torstaisin sekä perjantaisin kello 19:00 alkaen. Hinkismäen latu löytyy Kasarminkadun ja Kasarminmäen tien risteyksestä Kouvolan vanhan hautausmaan jälkeen. Siinä on ilmeisesti jonkinnäköinen parkkipaikka, joka oli nyt ainakin auraamaton. En tiedä, saako huoltorakennuksen edustalle parkkeerata autoa, kieltomerkkiä ei ainakaan ollut.