perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ensin ensimmäinen hakukoe!

Ensin kanssa oltiin maaliskuussa ekassa hakukokeessa. Noh, mönkäänhän se meni jo heti tottisosuudessa, kun seuraaminen meni ihan ok:sti, mutta paikkamakuusta ei tullut yhtään eikä mitään, joten metsään asti ei päästy.

Suomenlapinkoira Jepen mielestä paikallaolo on ihan tylsää!

Yli puoli vuotta olemme nyt hakua treenanneet ja hirveen hauskaa meillä on kokoajan ollutkin! Ensi on ihan fiiliksissä lajista, sen mielestä se on AINA huippuhauskaa ja miusta on tosi kiva ja helppoa lähteä reeneihin, kun tietää että koirakin viihtyy. Sen lisäksi seuran porukka on tosi kivaa ja helposti lähetyttävää ja kaikesta voi keskustella ja kysyä neuvoa.

Portugalinvesikoira Figolla riittää metsässä vauhtia ja tarkkaavaisuutta.

Paikkamakuu on meille molemmille tosi vaikea muutenkin, ja varsinkin vielä ennen huippukivaa ihmisten metsästä etsintää se on erityisen hankalaa. Tätä kuitenkin reenataan ahkerasti ja seuravaan kokeeseen ilmoittaudutaankin heti kun paikkamakuu on 110% varmaa. Siinä toki voi mennä hetki, mutta ei meillä nyt mikään kiire olekaan. Onhan se hienoa, että joskus päästäisi oikeaan hälytysryhmään ja tositilanteisiin, mutta sitä ennen on vielä pitkä tie kuljettavana reenaamisen ja kokeiden muodossa. Niin kauan, kun homma on koiran mielestä kivaa ja hauskaa, niin kaikki on hyvin!

Jälkeäkin ollaan Ensin kanssa harvakseltaan tehty, mutta pääpaino pysyy meillä kyllä haun puolella.

Kuvat on muuten otettu reeneistä, ei siis kyseisistä kokeista, missä Ensin kanssa olimme :)

Lappalaiskoirien erikoisnäyttely Turku 29.03.2015

Tuomari: Markku Mähönen
Laatuarvostelu: nuorten luokka/EH (erittäin hyvä)

Oikeat mittasuhteet. Kokonaisvahvuus voisi olla parempi, hieman kevytpiirteinen pää. Hyvin asettuneet korvat. Riittävän tummat silmät. Hyvä kaula ja runko. Eturintaa saa tulla lisää. Hyvä hännän kiinnitys. Vielä pehmeät käpälät. Raajojen luusto saisi olla vahvempi. Väri saa vielä puhdistua. Miellyttävä käytös.




På svenska:


Domaren: Markku Mähönen
Kvalitetsbedöming: unghundsklass / mycket god

Goda propotioner. Helhetsstyrkan kunde vara bättre, aningen lättskuret huvud. Välplacerade öron. Tillräckligt mörka ögon. God hals och benstomme. Får få mera förbröst. Välplacerad svans. Tassarna ännu mjuka. Benstrukturen kunde vara starkare. Färgen får ännu bli renare. Trevligt temperament.

Käännöksestä kiitos Lindalle!


Onnea myös Rasmukselle ja Zorrolle!