torstai 3. elokuuta 2023

Retkeilyreittejä Etelä-Kymenlaaksossa ja Loviisassa

Ajattelin merkitä ylös reittejä Etelä-Kymenlaaksosta ja Loviisasta, mitä ollaan kierretty koirien kanssa. Nämä reitit ovat pääsääntöisesti alle 10 kilometrin mittaisia, lähinnä hyviä päiväretkikohteita (muutama yöpymiseen kelpaavakin löytyy!), mutta kuitenkin sellaisia, mistä löytyy matkan varrelta kiva laavu tai kota pidempää taukoa varten. Merkitsen myös, tarvitseeko tuoda omat puut vai onko paikan päällä puuhuolto. Linkkailen myös muita hyviä luontopolkuja yms. mitä kuntien sivuilta löytyy, mutta en laittele niistä sen tarkempia esittelyjä ainakaan vielä.

PÄIVITYS 16.8.2023 Lisäsin mukaan vielä muutaman reitin Anjalankoskelta (Kouvolan eteläosista) sekä Kotkan Santalahden luontopolun. Toinen Anjalankosken reiteistä on itseasiassa geokätköilyreitti, mutta ajattelin sen sopivan hyvin teemaan.

PÄIVITYS 4.1.2024 Lisätty tietoa Kotkan Rahkanpolun talvikävelyreitistä.

PÄIVITYS 1.5.2024 Lisätty tietoa Portimon polkujen uudesta Riuhtan lenkistä.

PÄIVITYS 20.5.2024 Muokattu tietoja Santalahden luontopolun parkkipaikasta sekä Portimon Polkujen reittimerkinnöistä.

Mikäli tekstistä löytyy asiavirheitä tai sinulla olisi hyviä lisävinkkejä kohteisiin, heitä ihmeessä kommentilla. Mikäli sinulta löytyy tältä alueelta muita suositeltavia retkeilyreittejä, jaa ihmeessä, niin päivitän nekin tähän samaan listaan. Myös jos linkit ovat vanhentuneita, niin niistäkin voisi ilmoittaa, niin korjaan niitäkin mielelläni tähän tekstiin.

Kaikkihan muistavat retkeilyssä retkietiketin (linkki ohjaa luontoon.fi -sivustolle), mutta muutama pääasia mitä haluaisin vielä muistuttaa:

- Kerää roskasi ja tuo ne metsästä pois, myös tupakantumpit! Mikäli olet ne jaksanut tähän asti tuoda tullessasi, niin jaksat viedä ne myös pois.
- Avotulenteko on kielletty metsä- ja ruohikkopalovaroituksen aikana. Ajantasaisen tiedon tilanteesta löydät Ilmatieteenlaitoksen sivuilta.
- Pidä koirasi kytkettynä. Metsässä ne voidaan pitää vaikka pitkässä liinassa tai flexissä, että on enemmän tilaa tutkiskella, mutta suosituilla reiteillä on usein muitakin liikenteessä ja näin vältetään ikävät kohtaamiset.
- Huomioi, ettet ole laavujen/kotien ainoa kävijä. Jätä seuraavalle sytykkeet valmiiksi, käytä puita vain sen verran kuin tarvitset ja siivoa jälkesi. Mikäli puut ovat loppu tai jotain muita puutteita/ilkivaltaa/yms. ilmenee, niin ota yhteyttä paikan ylläpitäjään.


Loviisa

Loviisan kaupungin nettisivuilta löytyy kivasti ulkoilureitit yhdeltä sivulta karttoineen päivineen, isot pisteet siitä!

Kallen kierros n. 11 km

Kallen kierros sijaitsee Liljendalissa.
Reittiselostus retkipaikka.fi -sivustolla
Parkkipaikan osoite: Kirkkotie 506, 07880 Loviisa (Google Maps näyttää tämän oikein, mutta Apple Maps jostain syystä ei)
Parkkeerata voi myös Hopjärven uimarannalle Taikarannalle, osoite on Taikarannantie 63, 07880 Loviisa. Huomioi, että koirilla ei ole asiaa uimarannoille.

Reitti on melko hyvin merkattu, melko tasainen, mutta välillä hyvin kapeaa polkua. Myötäpäivään kiertäessä myös reitin loppuosa on todella paljon pelkkää hiekkatietä kävelyä, joten uimarannalle parkkeeratessa se ehkä katkaisee paremmin tuota hiekkatieosuutta, eli sitten sitä jäisi sekä alkuun, että loppuun, eipä pelkästään loppuosuudelle. Tenan kota oli oikein viihtyisä paikka, mutta ainakin viimeksi käydessämme (2.8.2023) sieltä oli puut loppu. En tiedä, onko tarkoitus, että pitäisi tuoda omat puut.

Kukuljärven reitti n. 8 km

Kukuljärven reitti sijaitsee Ruotsinpyhtäällä.
Parkkipaikan osoite: Puistokuja 1, 07970 Ruotsinpyhtää (Loviisa)

Reitillä on kaksi laavua, joissa pitäisi olla puuhuolto kunnossa. Reitti on hyvin merkitty ja se on osittain melko vaikeakulkuista, sillä kiipeämiset ja laskeutumiset ovat melko jyrkkiä. Ketterien koirien kanssa reitillä pääsee hyvin liikkumaan. Kannattaa myöskin vierailla Brannin luolalla, se on mielenkiintoinen paikka!


Pyhtää - Valkmusan kansallispuisto

Pyhtään kunnan nettisivuilta löytyy lista ulkoilualueista ja reiteistä. Esittelen nyt vain Valkmusan kansallispuistoa tarkemmin, koska siellä olen itse retkeillyt. Yhdelle reiteistä pääsee myös Kotkan puolelta, esittelen sen tässä samalla.

Tässä kartta Valkmusan kansallispuistosta.

Simonsaaren lenkki 2,3 km

Parkkipaikan osoite: Vastilantie 886, 49220 Vastila (Pyhtää).
Kierros on lyhyt pitkospuureitti, mutta lintutornista on mukava katsella kiikareilla suolle päin. Reitti on merkitty erittäin hyvin. Pienellä saarekkeella keskellä suota on kalasääksen pesä. Erään kerran paikalle lensi haukka ja sääksiemot raivoisasti puolustivat pesäänsä, jossa niillä oli poikaset. Loppujen lopuksi haukka poistui tyhjin käsin alueelta.

Moronvuoren päivätupa

Moronvuoren päälle on kiva kiivetä, siellä on linjojen alta hyvät näkymät suolle. Moronvuorella riittää myös luolia, joita on jännittävä tutkailla, mutta omalla vastuulla. Tuvalta n. 500 m etelään, polun vasemmalle puolelle jää myös lähde, josta olen monet kerrat hakenut juomavettä. Veden laatua ei ole tutkittu, mutta tähän asti minä ja koirat olemme selvinneet ilman vatsanpuruja.

Moronvuoren päivätuvalla on puita, voi olla, että niitä joutuu sahaamaan ja pilkkomaan itse paikan päällä. Pihalla olevassa nuotiopaikassa on tilaa ja ympäriltä löytyy myös pöytiä ja huussi. Kohde on paikallisten keskuudessa suosittu ja usein paikalla on paljon väkeä hyvällä säällä viikonloppuisin. Tuvalla ei saa yöpyä.

Edestakainen reitti Pyhtään puolelta on n. 2,2 km yhteensä
Parkkipaikan osoite: Suolinnantie 740, 48410 Pyhtää
Tältä reitiltä löytyy ihan hyvin viitoitus päivätuvalle. HUOM! Monesti talvisin reitin päällä menee latu, jota pitkin ei saa jalkaisin liikkua. Ladun tilanteen saa selvitettyä Facebookista Kotkan, Pyhtään ja Haminan latutilanne -ryhmästä tai Kotkan kaupungin nettisivuilta.

Rengasreitti Kotkan Pernoon puolelta, n. 3,3 km
Parkkipaikan osoite: Vartiovuorentie 178, 48410 Kotka
Rengasreittiä ei ole varsinaisesti merkattu mitenkään, mutta se näkyy tuossa aiemmin linkittämässäni Valkmusan kartassa. Esimerkiksi kännykkäsovellus Gaia:ssa näkyy kyseinen reitti, suosittelen lämpimästi sen lataamista kännykkään, on ilmainen sovellus. Tässä on myös sama homma, eli Moronvuoren päivätuvan eteläpuolella menee talvisin hiihtolatu, joten tuvalle pääsee tällöin vain pohjoisen kautta kävellen.


Kotka

Kotkan kaupungin nettisivujen listaus kuntopoluista (HUOM! Talvisin näitä pitkin kulkee hiihtoladut!)

Santalahden luontopolku 2,1 - 4,5 km

Santalahden luontopolku (linkki Kotkan kaupungin nettisivuille)
Parkkipaikan osoite: Kipparitie 4, 48310 Kotka
Päivitys 20.5. Tie luontopolulle on kunnostettu ja Kotkan kaupungin sivuilla mainitaan parkkipaikaksi Kipparitie 4. Santalahden uimarannan parkkipaikalta (Santalahdentie 151) on n. 400 metriä luontopolun lähtöpaikalle.

Luontopolku koostuu kahdesta lenkistä (2,1 ja 2,4 km) jotka voi kiertää myös molemmat yhteensä, jolloin se on 4,5 km. Reitillä on grillauspaikka, jonne pitää itse kantaa omat puut. Rantaa vaikka millä mitalla käydä uimassa ja veteen pääsee hyvin myös koiran kanssa. Muista selvittää ennakkoon sinilevätilanne, ainakin läheisen Santalahden uimarannan levätilannetta mitataan kesäisin melko hyvin. Reitit on hyvin ja selkeästi merkitty.

Rahkanpolku, reitistöä yhteensä 28 km

Parkkipaikan osoite: Petäjäpirtti, Petäjäsuontie 34, 48400 Kotka
Reiteille pääsee myös muualta teiden varsilta, mutta varsinaisia parkkipaikkoja ei ole.

Kotkan Ladun ylläpitämältä reitistöltä löytyy Suurirahkan laavu sekä Kirkkokankaan laavu, jotka ovat kaikkien käytössä ja ne on merkattu myös karttaan. Reitit on hyvin merkitty maastoon. Omat puut pitää tuoda tullessaan. Talvisin saatetaan ajaa hiihtolatu Moronvuorelle, mutta reitistölle ainakin talvella 2022-2023 tampattiin talvikävelyreittejä, joita pitkin pääsi ainakin Kirkkokankaan laavulle. Latutilanteen näkee tuolta aiemmin linkkaamastani Kotkan, Haminan ja Pyhtään latutilanne -ryhmästä ja talvikävelyreiteistä tuli ainakin viime talvena tieto Karhulan Ladun Facebook-sivulle. Valitettavasti näistä ei oikein ole koottuna tietoa missään, joten tietäjät tietää ja muut sitten koittavat selvittää jostain. Koitan muistaa päivittää asiasta tänne ensi talvena.

Päivitys 30.11.2023: Jostain luin tiedon, että talvikävelyreitit tulevat myös talvelle 23-24. Laitan lisätietoja, kun sellaista jostain bongaan!

Päivitys 4.1.2024: Jos oikein tulkitsin Karhulan Ladun Facebook-päivitystä, jonkinlaista reittiä on tampattu Petäjäpirtiltä lähtien. Myös Pernoontien bussinkääntöpaikalta näyttäisi pääsevän reitille (osoite on suurinpiirtein Pernoontie 205). Talvikävelyreitille näyttäisi jäävän ainakin Suurirahkan laavun kautta (näkyy tuossa yllä linkatussa kartassa). Karhulan Ladun FB-päivitys näkyy tästä linkistä.


Otsonpolku 13 km

Parkkipaikan osoite: Lentokentäntie 144, 48720 Kotka

Otsonpolku on melko tasainen kuntorata, jonka puolesta välistä löytyy Otsonpolun laavu, eli ladun laavu. Reittiä on hyvin selkeä kulkea, kuntopolku erottuu hyvin muista poluista. Siellä on toimiva puuhuolto, joten ainakin tähän saakka joka kerta siellä on päässyt makkarat paistamaan, kun vain palovaroitukset eivät ole olleet voimassa. Laavulla yöpyminen on kielletty. Talvella kuntoradalla menee latu, joten ilman suksia sinne ei ole asiaa.


Anjalankoski (eteläinen Kouvola)

Kouvolan luontopolut (linkki Kouvolan kaupungin nettisivuille)

Känkkärän luontopolku Anjalassa 2,3 km

Parkkipaikan osoite Ankkapurhantie 15, 46910 Anjala

Vaikka ympyräreitti onkin lyhyt, sieltä on hyvät näkymät Kymijoelle ja tehdasmaisemiin. Reitillä on hyvä laavu, mutta en muista, oliko siellä puuhuolto vai ei.

Kotakoukkaus -geokätköilyreitti Inkeroisissa n. 12 km

Reitin kuvaus (linkki geocaching.com -sivustolle)
Varsinaisia parkkipaikkoja ei ole, mutta Sikosaarentieltä ja Toukolantieltä löytyy järkeviä autonjättöpaikkoja. Älä jätä autoa kuitenkaan kenenkään pihapiiriin ja pidä huolta, että muut liikkujat pääsevät hyvin ohi (myös tukkirekat ja metsäkoneet!)

Kotakoukkaus-geokätköilyreittiä ylläpitää Inkeroisten latu. Reitti ei ole ympyräreitti, vaan yhdensuuntainen. Se on isoilta osin hiekkatietä, lukuunottamatta puolessa välissä tulevaa metsäpolkua, jonka varrelle jää myös Inkeroisten ladun kota. Paikalla on varsinainen kota, avolaavu, nuotiopaikka sekä huussi ja se on ihan todella hyvin pidetty, viihtyisä ja puita on nuotion tekoon. Kodan sijainti ei näy kätkö-äpissä, mutta sen näkee esim. Gaia-sovelluksesta. Muista merkata itsesi vieraskirjaan! Paikalla voi myös jättää pienen lahjoituksen kodan ylläpitoon. Taukopaikan lisäksi reitillä mielenkiintoisinta on kätköjen etsintä, jotka suurimmilta osin ovat helppoja ja hauskoja. Yksi 40 kätköstä on premium-lisenssin takanakin, mutta sekin etsimällä löytyi. Emme keksineet "+1" -kätköä, jatkamme sen metsästämistä. Lisään tänne mahdollisesti myöhemmin vielä kulkemamme reitin.

Mikäli et ole ennen tutustunut geokätköilyyn, käy kurkkaamassa vaikkapa geokätköt.fi -sivusto ja lataa puhelimeen Geocaching -äppi. Kuuman kelin vuoksi tällä erää ei ollut koiria mukana, mutta suosittelen koirien kanssa kaverin ottamista mukaan, sillä meillä on ainakin kätköilyssä suurena haasteena koirien raahaaminen mukaan pusikoihin, tai sitten ne täytyy joka välissä sitoa puuhun kiinni siksi aikaa, että käy etsimässä kätköt. Tulimme paikalle kahdella autolla niin, että toinen jäi reitin pohjoispäähän ja toinen eteläpäähän. Tällä reitillä pääsee varmaan aika näppärästi kulkemaan myös fillarilla.


Hamina

Haminan kaupungin nettisivuilta löytyy lista luonto- ja retkeilyreiteistä.

Portimon polut, reitistöä yhteensä 60 km

Tällä hetkellä ajantasaisin tieto löytyy Instagramista @portimonpolut
Parkkipaikkojen osoitteet löytyvät reitistön kartasta hyvin.

"Reitti on merkitty opaskyltein, sekä puihin maalatuin sinisin täplin. Reitin varrella on useita laavuja, joilla voit viettää taukoa evästä nauttien. Laavuilla on myös mahdollisuus yöpyä. Reitistöä ylläpitää Vehkalahden Veikot, Haminan kaupungin tuella."

Portimon polut ovat vaihtelevaa reitistöä, osittain mennään hiekkateillä mutta usein myös polkuja metsissä. Laavuilla on käsitykseni mukaan puuhuolto, mutta aina puita ei ole paikalla, joten muutaman lisäklapin mukaan ottamisesta ei ainakaan haittaa ole. (Päivitys 2024: "Haminan kaupungin tiukka taloudenpito aiheuttaa sen, että kaupunki ei kustanna polttopuita Portimon polkujen nuotiopaikoille. Polttopuuhuolto jää pitkälti talkooinnostuksen varaan." Lähde: Instagram @portimonpolut 18.4.2024). Kartta on sen verran kattava, sieltä löytyy eri reittien etäisyydet, laavujen paikat sekä parkkipaikkojen osoitteet, joten en ala sen tarkemmin tähän niitä avaamaan. 

Alkukesästä 2023 Portimon poluille on tehty uusi Riuhtan lenkki, n. 3 kilometriä. Kartta löytyy tätä linkkiä klikkaamalla, mutta sitä ei näy koko Portimon polkujen kartassa, kun on niin uusi. En oikein keksinyt, minne auto olisi hyvä jättää, mutta reitti itsessään oli tasaista maastoa ja matkan varrella oli hyvä laavu, jossa pitää taukoa.

Päivitys 20.5.2024: "Maanomistaja päätti kieltää Portimon polkujen reitin merkitsemisen maillaan. Viitat ja muut reittimerkinnät poistetaan lähiaikoina karttaan merkityltä väliltä ja siinä on jatkossa osattava suunnistaa omin avuin Kentänkankaan laavulle tai sieltä etelään. Samalla tavalla jouduttiin toimimaan muutama vuosi aiemmin Siliävuoren näkötornin ja Vehkarinteen leirikeskuksen välisellä maakaistalla." Lisätietoja Portimon polkujen Instagram-tililtä.


Virolahti ja Miehikkälä


Salpapolku n. 50 km

Parkkipaikkojen osoitteet löytyvät hyvin nettisivuilta.

Virolahden ja Miehikkälän läpi kulkee vaellureitti Salpapolku (ei rengasreitti), joka on melko hyvin merkattu maastoon ja siellä on useita taukopaikkoja ja laavuja, joilla saa myös yöpyä. Matkan varrelta löytyy hyvin myös vesipisteitä. Nettisivuilla on sen verran kattavasti koostettu kaikki tieto, joten en tässä sen tarkemmin reittiä esittele.

Salpapolulta löytyy kuitenkin kaksi loistavaa rengasreittiä Virolahden puolella, Tuntemattoman polku (4,6 km) sekä Erämaan polku (4,3 km), jotka on myös hyvin merkattu maastoon ja molemmissa on hyvät taukopaikat. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa, joten ne on helppo kulkea yhtenä pidempänä retkenä. Näistäkin löytyy hyvät esittelyt nettisivuilta.

maanantai 24. huhtikuuta 2023

Jekun tarina


Tämän tarinan olen useasti kertonut, jos vain ihmisillä on ollut aikaa kuunnella. Ajattelin nyt myös kirjoittaa sen ylös.


14.2.2003 syntyi kolme japaninpystykorvan pentua, joista paria kuukautta myöhemmin meille muutti yksi, Kiyomitzu Michica. Olin itse tuolloin 11-vuotias ja todella innoissani uudesta, suloisesta perheenjäsenestä. Halusin, että koiralle annetaan J:llä alkava nimi ja pitkällisen pähkäilyn jälkeen nimesin pennun Jekuksi. Alusta asti Jekku oli hyvin tempperamenttinen, suuttui herkästi ja usein kävi myös hampaiden kanssa kiinni. Pian tulimme siihen tulokseen, että tämä ei ole normaalia käytöstä näin pienelle pennulle ja Jekkua vietiin useampaan otteeseen eläinlääkäriin. Lopulta eläinlääkäri totesi, että ainoa mitä ei ole vielä testattu, on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta oireet eivät täsmää. Testitulokset paljastivat syylliseksi juurikin kilpirauhasen vajaatoiminnan ja siitä alkoi Jekun lääkitys loppuelämäksi, joka vaati jatkuvaa seurantaa verikokeiden kanssa. Ajan mittaan lääkitys saatiin kohdilleen ja Jekun käytös osin rauhoittui. Se kuitenkin jäi luonteeltaan äkkipikaiseksi, eikä tullut toimeen vieraiden koirien kanssa. Lähtöhinnaltaan tonnin koira (siihen aikaan normaali rotukoiran hinta) olikin moninkertaistunut eläinlääkäri- ja lääkekulujen takia.

Japaninpystykorvat ovat luonteeltaan yhden ihmisen koiria ja minä olin Jekun ihminen. Me käytiin yhdessä koiraleireillä, höntsäiltiin agilityä ja tottista, tehtiin pitkiä lenkkejä kavereiden kanssa ja olipa Jekku partioreissuissakin mukana. Teini-iän myllerryksissä itkin Jekulle murheeni ja Jekkuhan uskollisena kuunteli. Kerran kävimme näyttelyssä, jossa Jekku melkein naurettiin ulos kehästä: se oli kaksi kertaa isompi kuin normaalit japaninpystykorvanartut, sillä oli vaaleanpunainen nenä ja huono turkki. Karvanlähtöaikaan Jekku muistutti enemmän kiinanharjakoiraa, sillä jäi vain harva päälliturkki, kunnes pohjavilla taas kasvoi takaisin. Uskon kuitenkin, että kun lääkitys sille saatiin kohdalleen, se eli suht terveen aikuisiän.

Jekun selkään kasvoi tulehtunut patti, joka antibioottikuurien jälkeen kasvoi aina takaisin. Lopulta se jouduttiin leikata, mutta siitä Jekku toipui nopeasti. Seuraavaksi iski kohtutulehdus, joka sitten kiireellisesti piti leikata ja siitäkin Jekku toipui todella hyvin. Loppuvaiheessa Jekku sai useamman kerran epilepsiatyyppisiä poissaolokohtauksia, jonka jälkeen koira oli selkeästi huonovointinen ja ihan pihalla. Jekku meni huonoon kuntoon, se oli voimaton ja kuumeinen. Eläinlääkäreissä ravaaminen ei tuottanut tuloksia, joten viimeisenä oli pakko armahtaa koira ja päästää se kärsimyksistään. Jekku oli tuolloin vasta 8,5 vuotias, eikä koskaan saatu selville, mikä sille loppujen lopuksi tuli. Ajattelen, että ehkä elämän mittainen autoimmuunisairaus kulutti pientä koiraa kuitenkin pikkuhiljaa, eikä vuosia ollut luvassa niin paljoa kuin terveille yksilöille. Jekun kuolema oli tosi kova paikka, mutta onneksi meillä oli paljon hyviä vuosia yhdessä.

En muista, oliko vuonna 2003 vielä Kennelliiton Jalostustietokanta netissä nähtävillä, mutta jälkeenpäin sitä selatessani huomasin, että Jekun isä oli Jekun äidin isoisä, eli Jekku oli peräisin sisäsiittoisesta yhdistelmästä. Vaikka Jekku kärsi kilpirauhasen vajaatoiminnasta, joka voi olla perinnöllinen sairaus, oli vielä samalla sisäsiittoisella koirayhdistelmällä teetetty toinen pentue edellisen syntymästä puoltatoista vuotta myöhemmin.

Jekku toi minulle elämässään paljon onnea ja paljon murhetta. Se oli myös kova opetus siitä, millaista on elää sairaan lemmikin kanssa. Jekun kuoleman jälkeen tein itselleni lupauksen, että en enää ikinä tue sairaiden koirien kasvatusta. Vaikka Jekkukin oli Kennelliiton hyväksymän kasvattajan käsistä, se ei silti vielä ole tae lähtökohtaisesti terveistä koirista. Vielä vähemmän tervettä koiraa takaa se, että koira ostetaan jostain peräkontista ilman mitään papereita. Vaikka mikään koirarotu tai sekarotuinen koira ei tänä päivänä ole 100 % terve tai vailla mitään ongelmia, on olemassa vielä niitä rotuja, joissa tervettä yksilöä ei ole lainkaan tai on ihan lottovoitto löytää rodusta sellainen. Näitä ovat esimerkiksi kaikki lyttykuonoiset rodut (mopsit, bulldogit, bostoninterrierit yms.), cavalier kingcharlesinspanielit (syringomyelia eli liian pieni kallo aivoihin nähden), shar pei (iho-ongelmat ruttujen takia), dobermanni (laajentava sydänlihasrappeuma)... Lista on pitkä. Etenkin pienikokoisten rotujen kohdalla esitetään, että koiralla on ihana luonne, sen takia halusin sellaisen. Sillä voi olla ihana seurakoiraluonne, kun se ei jaksa tehdä mitään muuta kuin makoilla, hapen saanti sakkaa tai sairaus väsyttää. Miten me ihmiset voimme olla niin tunteettomia, että jalostetaan koiria, jotka kärsivät koko lyhyen elämänsä ja sitten toiset vielä ostaa itselleen sellaisia?


sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Vimman terveystarkastukset ja hassu ääni

Koska petotesteissä Vimman ääni lähti haukkuessa kokonaan, kiikutin sen varuiksi eläinlääkäriin tutkittavaksi. Koska kurkun tutkiminen vaati rauhoituksen, päätin että otetaan sitten samalla viralliset lonkka- ja kyynärkuvat. Kurkusta ei löytynyt mitään epäilyttävää. Vimma sai myös viikoksi kipulääkekuurin, jos sillä jotain kurkkukipua olisi. Se ei kyllä vaikuttanut mihinkään, Vimma oli ihan normaali pirteä itsensä. Talven aikana ollaan Vimman kanssa hakua treenattu ja nykyään se haukkuu maalimiehet tosi hyvin, aikaisemmin sillä on mennyt ääni käheäksi maalimiehellä. Toki jos tulee vähän jännittävämpi tilanne, vaikkapa vieras koira tulee lenkillä vastaan, niin Vimman haukku käheytyy heti. Että vähän tuollaiselta psykologiselta ilmiöltä vaikuttaa, monet vaan sitä usein kummastelee :D


Vimman terveystulokset löytyvät JALOSTUSTIETOKANNASTA. Kyynärät ovat 0/0 eli parhaat mahdolliset ja lonkat C/C (paras olisi A/A). Eli mikäli Vimmalle tahtoo pentuja teettää, niin pitää ainakin hyvälonkkainen uros löytää. C:n lonkat nyt ei onneksi lähtökohtaisesti pitäisi vaikuttaa koiran elämään, kunhan vaan koira pysyy sopusuhtaisena ja hyvässä kunnossa. Ei välttämättä kannata kilpa-agilityurasta haaveilla, mutta eiköhän me näillä metsässä haku- ja jälkihommissa pärjätä hienosti.

Kauhea karhu ja vielä kauheampi koira

Käytiin koirien kanssa viime lokakuussa tapaamassa konekarhua. Rannikon lappalaiset tarjosivat puitteet Petotesteille Kotkassa ja sinne siis lähdin minäkin koirat kainalossa ihmettelemään. Puolisoni Nico kuvasi kahdella kameralla videot niin saatiin hyvät koosteet tilanteesta. Lopussa kuuluu myös Asko Sorvon antama palaute.

VIMMA:



Hirveän hyvin tuo pieni toimi, yllätyin miten rohkea Vimma on! Aika paljon se näköjään tuossa miun vieressä oli, muistin että se olis enempi ollut miun ja karhun välissä. Tuolla testissä siis ekan kerran Vimmalta hävisi ääni aivan kokonaan haukkuessa, yleensä se vaan käheytyy ja välillä vähän "nikottelee" sen haukkumisensa kanssa. Ja palautteenannossa se taas jo haukuskeli omaan tuttuun tyyliinsä. Sama vika on ollut jo ihan pennusta asti. Seuraavalla viikolla vein Vimman eläinlääkäriin, eikä kurkusta onneksi löytynyt mitään ihmeempää, Vimma vaan kiihtyessään ei ilmeisesti osaa hengittää ja haukkua yhtäaikaa tai jotain sellaista.


ENSI:



Kyllä mie oon tiennyt, että Ensillä on vahva oma tahto, mutta näköjää sille ois yks karhupaisti pitäny saada kanssa. En tiedä mitä kävisi tositilanteessa, osaako Ensi pysytellä karhusta liian etäällä vai tuleeko siitä paisti karhulle. Hirveän paljon uutta opin molemmista koirista tällä reissulla, vaikka vähän kalliilta tuo hinta tuntuikin, niin ei tämmöistä olis missään muualla oppinut.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Pohdinnan paikka

Tässä blogipostauksessa pohdiskelen omaa kasvattamistani, vähän yleisesti kasvattamista ja ehkä vähän asian vierestäkin :D Vaikka tällä kertaa ei onnistuttu halutulla tavalla, niin minusta ei voida puhua epäonnistumisestakaan vaan enemmin siitä, että tässä on minulle hyvä oppimisen tai ainakin pohdinnan paikka. Nämä asiat ovat ihan omia mielipiteitäni, faktoiksi en lähde asioita väittämään tällä kasvattajakokemuksella ja haluan pohtia näitä asioita avoimesti ihan vaan sen takia, että miun mielestä koirankasvattamiseen ylipäätään liittyy aika paljon turhaa hiljaisuutta ja puhumattomuutta. Tämä ei välttämättä ole mikään keskustelunavaus, mutta ehkä joku muukin saattaa tästä jotain ajatuksia saada. Yhtä ainoaa tapaa ei ole olemassakaan ja varmasti omatkin mielipiteet kokemuksen myötä muuttuvat ja valitettavasti virheitäkään ei aina voi välttää.

Ensille ei siis ole tänä vuonna tulossa pentuja. Astutus Rasmuksen kanssa ei onnistunut. Tokihan se harmittaa, mutta ei se ole pahakaan asia. Uskon, että olimme ihan oikeaan aikaan yrittämässä astutusta, Ensi kyllä käänsi reippaasti häntää sivuun ja kärsivällisesti pysytteli paikallaan, kun Rasmus hyppäsi selkään. Rasmus vaan aika nopeasti luovutti ja tuli alas selästä, eli samat ongelmat oli kuin kaksi vuottakin sitten. Tällä kertaa meillä on pihalla kunnon koira-aitaus, missä koirat saivat keskenään touhuta, itse kun stalkkailin ikkunasta niiden menoa. Kumpikaan koirista ei oikein tykännyt siitä, että jäi itse pihalle pyörimään, mutta heti kun pääsin sisälle, niin johan alkoi tapahtua :D Kaksi vuotta sitten meillä ei ollut mahdollisuutta päästää koiria pihalle vapaana, joten koirat olivat aika vaivaantuneita sisätiloissa. Ensi oli välillä myös kavereiden luona yötä, että koirat saivat vähän vetää henkeä ja rauhoittua hormonimyrskyistä.

Ekan astutuksen jälkeen sovittiin Rasmuksen omistajan kanssa, että toisella astutusyrityksellä ei ole mikään kiire, joten Ensi tekikin välissä pennut Urhon kanssa. Koska Rasmus on komea ja aivan ihanaluontoinen uros, ajattelin, että ehkä näin kahden vuoden jälkeen se on vähän miehistynyt ja Ensikin kokeneempi, niin voisi natsatakin. Toki olin varautunut siihen, ettei se välttämättä onnistu tälläkään kertaa. Mutta missä voisi sitten olla "vika"? Olen jutellut kasvattamiseen liittyvistä asiosta muiden kasvattajien (niin rlk-, kuin muidenkin rotujen kasvattajien kanssa), mutta miun mielestä eräs kokenut kasvattaja hyvin sanoi, että kyllä koirien pitää itsenäisesti osata tuo astuminen, sitä on turha ihmisen lähteä peukaloimaan. Eli kaiketi tässä kohtaa on luonnonvalinta on puuttunut peliin (vaikkakin koirien jalostuksessa ei voida täysin aidosta luonnonvalinnasta kuitenkaan puhua miun mielestä, jo pelkästään sen takia, että koira ei itse päätä minkä uroksen se tapaa sopivasti juoksujen aikaan vaan kyse on ihmisen päästöksestä jne.) Jostain syystä Ensillä ja Rasmuksella ei klikkaa ja sitä on kunnioitettava. Molemmat voivat tahoillaan mahdollisesti saada oikein hyviä jälkeläisiä, mutta juuri Ensin ja Rasmuksen pennuista saattaisi tulla vaikka mitä sutta ja sekundaa. Tätä emme voi tietenkään tietää, mutta en ainakaan itse lähtisi pakottamaan koiria tai vaikka keinosiementämään, vaan etenkin alkukantaisen pystykorvarodun kanssa minun mielestäni pitäisi lähtökohtaisesti kyetä hoitamaan nämä hommat luontaisesti. Painotan vielä, että Rasmus saattaisi jonkun toisen nartun kanssa onnistua hyvinkin, eli en halua täällä mustamaalata Rasmusta missään nimessä!

Ensin ja Urhon astuminen tapahtui ihan omalla painollaan. Vein Ensin turhan aikaisin uroksen luokse kylään, mutta kun oikeat päivät sattuivat kohdalle, niin koirat karkasivat vajan taakse piilon ja uroksen omistajan ehtiessä paikalle ne olivat jo hyvällä mallilla kiinni toisissaan. Nalkissa olon aikana Ensiä rauhoiteltiin ja pidettiin paikoillaan, ettei se ala kiskoa itseään irti uroksesta mutta muutoin heidän hommiin ei tarvinnut puuttua. Astumiskertoja oli kolme, mutta pentuja syntyi vain kaksi. En voi varmaksi sanoa, mutta epäilen, että pentueen pienuuteen saattoi vaikuttaa meikäläisen stressi Ensin tiineyden aikana. Koirat voivat raskauden alkupuoliskolla saada huomaamattomasti keskenmenon, jossa osa alkioista poistuu kohdusta ja laukaiseva tekijä näihin voi olla esimerkiksi koiran stressi. Miulla siis kävi Ensin alkuraskauden aikana töissä vakava tilanne, joka jäi ahdistamaan pitemmäksi aikaa ja kotona itkeskelin asian takia. Ensistä huomasi, että se seurasi tarkasti mielialojani ja juuri itkemisestä se huolestui paljon, eli oma stressini tarttui myös koiraan. En tosiaan tiedä, voiko tällä olla mitään tekemistä Ensin pienen pentueen kanssa, mutta en usko sen olevan täysin mahdotonkaan ajatus. Synnytys taas oli haastava, kun Ensi on siro narttu ja kaksi pentua olivat ehtineet kohdussa kasvaa aika isoiksi, joten eläinlääkärin apuun jouduttiin turvautumaan, tosin keisarinleikkaukselta onneksi vältyttiin. Pennut Ensi hoiti hyvin, joskin melko rennolla otteella verrattuna aiempaan kokemukseen äitini japaninpystykorvapentueiden kanssa. Ensi päästi ihmiset katsomaan pentuja ilman mustasukkaisuutta, malttoi käydä ulkona ja syödä alusta lähtien, mutta toisaalta kyllä ruokki pennut hyvin, pesi niitä huolella ja jaksoi touhuta niiden kanssa muutenkin.

Kuitenkin ekan pentueen jälkeen miun piti tarkkaan miettiä, että onko Ensi aidosti jalostuskelpoinen narttu jatkoa ajatellen. Oliko listaamani syyt - koiran mahdollinen stressi ja suurikokoiset pennut - oikeita syitä, miksi pentue oli niin pieni ja synnytys niin vaikea, vai olenko selittänyt itselleni asiat parhain päin. Ja kuinka paljon vaikuttaa vaakakupissa se, että mielestäni Ensissä on paljon muita ominaisuuksia, joita olisi hyvä periyttää eteenpäin, kuten terve rakenne, mainio luonne, ei allergioita tai muita ongelmia ja korkea työmoraali. Olen myös hirveän tyytyväinen Ensin tyttäreen Vimmaan, joka jäi meille Ensin kaveriksi elelemään. Se on paljon pehmoisempi luonteeltaan kuin äitinsä mutta hyvin sellainen koira, kuin mitä olen kaivannutkin. Mutta vaikka omiin toiveisiini olekin saanut erittäin passelin koiran, niin olisivatko jatkossakin Ensin jälkeläiset laadukkaita (en keksinyt parempaakaan sanaa :D) ja hedelmällisiä. Kuten alussa mainitsin, virheitä on mahdotonta välttää ja ikinä ei voi tietää mitä geenilotossa palkinnoksi tulee. Olisikin helppoa, jos voisin vaikka pentujen ostajilta kieltää koiran jalostuksen, mutta ei se homma toki niinkään toimi. Uskallanko ottaa riskin, että minun toimestani voi maailmaan syntyä vähemmän laadukkaita ruotsinlapinkoirayksilöitä, varsinkin kun rotu muutenkin on melko pieni ja kärsii enemmän vääristä valinnoista? Nämäkin päätökset ovat vain ja ainoastaan minun päätettävissäni ja minun vastuullani, mutta mielelläni kuuntelen myös muiden kasvattajien ja rlk-harrastajien näkökulmia, koska tosiaan on paljon asioita mitä en vielä tiedä. Toisaalta myös saan jättää toisten ihmisten mielipiteet huomioitta (toki niin pitkään kun mennään lakien, Suomen Kennelliiton ja rotujärjestön määräämissä puitteissa), sillä varmasti voin olla joidenkin kanssa asioista täysin eri linjoilla.

Edellämainitut asiat mietin tarkkaan, ennen kuin tein päätöksen, että tänä syksynä kokeilen vielä uudestaan Ensin pennuttamista Rasmuksen kanssa. Jatkosta en osaa vielä sanoa, muuttuvia tekijöitä on vielä paljon, jo pelkästään uuden uroksen valitseminen, mutta varmaan palaan vielä takaisin aikaisempiinkin pohdintoihin. Pohdinnan alla on myös se, että olisiko Vimmasta jalostukseen. Tämän tekstin tarkoitus ei ole löytää vastauksia, sen tarkoitus on herättää kysymyksiä ja ajan kanssa toivottavasti päätyisin vastauksiin. Mikäli sinulla herää ajatuksia tästä tekstistä, jaa ne toki kanssani. Eri mieltä saa olla, samaa mieltä saa olla tai vaikka tulisikin ihan joku muu juttu mieleen, niin kerro sekin.

torstai 20. syyskuuta 2018

Vimman terveystarkastukset

Käytin Vimman 25.08.2018 Haminassa Lappalaiskoirien järjestämässä joukkoterveystarkastuksissa, eläinlääkärinä oli Jaana Pätilä.


Kaikki oli ihan kunnossa, toki polvilausunto vanhenee parin vuoden päästä. Harmittaa, etten älynnyt ilmoittaa Ensiä polvitutkimukseen, se tulos kun on ehtinyt jo vanheta. Vimmalta tutkitutan vielä lonkat ja kyynärät joskus myöhemmin.

Tässä linkki Vimman tietoihin Jalostustietojärjestelmässä.

Ensillähän alkoi nyt juoksut ja meille on Rasmus (Sjaunjas Arrax) tulossa sunnuntaista eteenpäin vähän lemmenlomalle. Katsotaan miten käy. Aikaisempi yritys kaksi vuotta sitten Rasmuksen kanssahan ei onnistunut (kirjoitin siitä blogiin), joten kokeillaan nyt uudestaan, kun Rasmuskin on miehistynyt ja Ensillä aiemmin onnistunut pentue. Jäämme jännityksellä odottamaan! Rasmus on kyllä niin ihana luonteeltaan, joten on kiva saada se viikoksi tai vähän reiluksi kylään :D

perjantai 17. elokuuta 2018

Unohdin koirani ulos. Vapaana.

Niin siinä kävi, että Ensin kytkin juoksunaruun, mutta Vimman unohdin kopata aitaukseen, kun pihalla touhusin vähän jos jonkinnäköistä. Siinä sitten viiletin sisälle suorittamaan asiaa x ja Heinä muisti ehkä viisi minuuttia myöhemmin, että minne sie oot sen pienen koiran jättäny. SE ON VAPAANA PIHALLA APUA!!!!

Pientä paikkamakuuharjoitusta

Siellä se kakara sitten tyytyväisenä köllötteli pihalla äitin kainalossa varmaan mietiskellen, koska seuraava ruoka-aika olisi taas käsillä. Olishan se voinut vaikka lähteä morjestamaan naapureita. Jahtaamaan ohikulkijoita. Juosta leikkimään lapsien kanssa takapihan urheilukentälle. Mutta äitin kyljessä taitaa olla hirveen hyvä paikka, kun ei siitä kauas kannata mennä.

Käytiin pitkästä aikaa tottistelemassa. Ensikin aika ajoin oli jopa hiljaa, mutta hirveän iloinen se tuntui olevan kun päästiin tekemään ja noin muutoin homma sujui. Yllättävän hyvin jaksettiin vääntää paikkamakuuharjoituksen kanssa, Ensi oli jopa hiljaa :D Vimman kanssa paikkamakuu tuntuu tulevan täysin luonnostaan, eihän me oikeasti olla sitä edes treenattu. Sillä kun ei vaan ole kiire mihinkään. Paitsi siinä kohtaa, kun pitäisi treenata toisen koiran kanssa samaan aikaan, niin ei kyllä oikein namitkaan kiinnostaisi.

Vimman kanssa käytiin Meripäiväpiknikillä heinäkuussa

Vimma on muuten menossa reilun viikon päästä Lappalaiskoirat ry:n järjestämään silmä-, sydän- ja polvitarkastukseen! Sen lisäksi odotellaan, että Ensillä alkaisi juoksut, sulho olisi jo odottamassa :D