torstai 23. lokakuuta 2014

Eläinohjeita syysmasennukseen

Aamuni alkoi huonoilla uutisilla, kun äitini oli laittanut viestiä, että heidän kissansa Kassu oli jäänyt auton alle ja lähtenyt paremmille metsästysmaille. Muutenkin on tässä väsyttänyt kokoajan ihan kamalasti ja kotona tekisi mieli vaan käpertyä peiton alle nukkumaan tai katsomaan leffaa. Kaikkien piristykseksi ajattelin kertoa muutamia hyviä vinkkejä eläimiltä, että millä kaikella saa itseään piristettyä keskellä synkitä syksyäkin. Neljän kissan ja viiden koiran kokemuksella tietenkin!


1.
Lyhyen elämänsä aikana Kassu-pastori opetti, että rakkaalle kotiväelle kannattaa aina järjestää yllätyksiä, kun he tulevat töistä! Väsyneet ihmiset piristyvät tästä paljon, eivätkä he heti töistä päästyään laiskistu sohvalle tai koneen ääreen.


2.
Siiri ja Junnu tietävät, että joka kodista löytyy yleensä useampi HD-TV, jonka laatu on varmasti parempaa, kuin yhdelläkään markkinoilta löytyvällä masiinalla. Ette uskokkaan, millaisia jännittäviä asioita pihassa tapahtuu. Ei tarvita mitään kanavapaketteja, kun Avara luonto pyörii ruudussa 24/7! Talveksi olisi tarkoitus viedä takapihalle linnuille syötävää, niin kissoilla riittää katseltavaa.


3.
Sileäkarvainen noutaja Ara muisti vielä vanhoilla päivilläänkin pitää huolta syömisestä. Dieetit ja paastot aiheuttavat pelkästään pahaa mieltä, mutta riittävällä ruualla ja hyvällä maulla elämä on aina paljon helpompaa. Jokaisen on kuitenkin nähtävä vaivaa ruokansa eteen, ja Aran osuus olikin viihdyttää perhettään rituaalinomaisella laulu- ja tanssiesityksellä iltaisin ennen ruokaa. Tämän hän opetti myös perheen japaninpystykorville ja yhä tänäkin päivänä Nemo ja Sissi aloittavat hurjan rallin kellon lähestyessä kuutta.


4.
Sukulaisiaan ei voi valita, mutta Nemo näyttää pentunsa kanssa esimerkkiä, että myös perheessä pitää huolehtia toisistaan.


5.

Sohville tärkeää oli, että nuoremmat pidetään kurissa ja nuhteessa jo pienistä lähtien. Näin niistä kasvaa hyviä ja vastuuntuntoisia aikuisia ja osaavat esimerkiksi jättää kissat suosiolla rauhaan, eivätkä huvikseen ota turpaansa. Sama pätee ihmisiinkin, mitäpä sitä nyt suotta lähteä hakkaamaan päätä seinään, kun tietää valmiiksi mitä ei kannata tehdä.


6.
Harrastuksia, etenkin liikunnallisia sellaisia kannattaa olla. Sissi tässä päätti lähteä uimaan, mutta hieman eri syistä. Se ei halua olla hetkeäkään erossa rakkaistaan! Elämä on lyhyt, joten miksi pitää tuhlata aikaansa odotteluun?


7.
Jekku ei ehkä itse ollut yhtä iloinen lämpimästä pukeutumisestaan, mutta kummasti lämpö pitää pahan mielen poissa. Vai olisitko itse kovinkaan onnellinen, kun varpaat jäätyy ja hampaat kalisee?


8.
Ensi tietää, että ystäviä pitää olla, myös yli rajojen kuten partiolaisilla on tapana sanoa. Sen lisäksi on tärkeää jakaa asioita ystäviensä kanssa, kuten lainata omaa sänkyä.


9.
On syytä pitää huolta itsestään peseytymisen ja rentoutumisen merkeissä, kuten Siiri.

1 kommentti: