Retkeilyreittejä Etelä-Kymenlaaksossa ja Loviisassa

Ajattelin merkitä ylös reittejä Etelä-Kymenlaaksosta ja Loviisasta, mitä ollaan kierretty koirien kanssa. Nämä reitit ovat pääsääntöisesti alle 10 kilometrin mittaisia, lähinnä hyviä päiväretkikohteita (muutama yöpymiseen kelpaavakin löytyy!), mutta kuitenkin sellaisia, mistä löytyy matkan varrelta kiva laavu tai kota pidempää taukoa varten. Merkitsen myös, tarvitseeko tuoda omat puut vai onko paikan päällä puuhuolto. Linkkailen myös muita hyviä luontopolkuja yms. mitä kuntien sivuilta löytyy, mutta en laittele niistä sen tarkempia esittelyjä ainakaan vielä.

PÄIVITYS 16.8.2023 Lisäsin mukaan vielä muutaman reitin Anjalankoskelta (Kouvolan eteläosista) sekä Kotkan Santalahden luontopolun. Toinen Anjalankosken reiteistä on itseasiassa geokätköilyreitti, mutta ajattelin sen sopivan hyvin teemaan.

PÄIVITYS 4.1.2024 Lisätty tietoa Kotkan Rahkanpolun talvikävelyreitistä.

PÄIVITYS 1.5.2024 Lisätty tietoa Portimon polkujen uudesta Riuhtan lenkistä.

PÄIVITYS 20.5.2024 Muokattu tietoja Santalahden luontopolun parkkipaikasta sekä Portimon Polkujen reittimerkinnöistä.

Mikäli tekstistä löytyy asiavirheitä tai sinulla olisi hyviä lisävinkkejä kohteisiin, heitä ihmeessä kommentilla. Mikäli sinulta löytyy tältä alueelta muita suositeltavia retkeilyreittejä, jaa ihmeessä, niin päivitän nekin tähän samaan listaan. Myös jos linkit ovat vanhentuneita, niin niistäkin voisi ilmoittaa, niin korjaan niitäkin mielelläni tähän tekstiin.

Kaikkihan muistavat retkeilyssä retkietiketin (linkki ohjaa luontoon.fi -sivustolle), mutta muutama pääasia mitä haluaisin vielä muistuttaa:

- Kerää roskasi ja tuo ne metsästä pois, myös tupakantumpit! Mikäli olet ne jaksanut tähän asti tuoda tullessasi, niin jaksat viedä ne myös pois.

- Avotulenteko on kielletty metsä- ja ruohikkopalovaroituksen aikana. Ajantasaisen tiedon tilanteesta löydät Ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

- Pidä koirasi kytkettynä. Metsässä ne voidaan pitää vaikka pitkässä liinassa tai flexissä, että on enemmän tilaa tutkiskella, mutta suosituilla reiteillä on usein muitakin liikenteessä ja näin vältetään ikävät kohtaamiset.

- Huomioi, ettet ole laavujen/kotien ainoa kävijä. Jätä seuraavalle sytykkeet valmiiksi, käytä puita vain sen verran kuin tarvitset ja siivoa jälkesi. Mikäli puut ovat loppu tai jotain muita puutteita/ilkivaltaa/yms. ilmenee, niin ota yhteyttä paikan ylläpitäjään.

Loviisa

Loviisan kaupungin nettisivuilta löytyy kivasti ulkoilureitit yhdeltä sivulta karttoineen päivineen, isot pisteet siitä!

Kallen kierros n. 11 km

Kallen kierros sijaitsee Liljendalissa.

Kartta

Reittiselostus retkipaikka.fi -sivustolla

Parkkipaikan osoite: Kirkkotie 506, 07880 Loviisa (Google Maps näyttää tämän oikein, mutta Apple Maps jostain syystä ei)

Parkkeerata voi myös Hopjärven uimarannalle Taikarannalle, osoite on Taikarannantie 63, 07880 Loviisa. Huomioi, että koirilla ei ole asiaa uimarannoille.

Reitti on melko hyvin merkattu, melko tasainen, mutta välillä hyvin kapeaa polkua. Myötäpäivään kiertäessä myös reitin loppuosa on todella paljon pelkkää hiekkatietä kävelyä, joten uimarannalle parkkeeratessa se ehkä katkaisee paremmin tuota hiekkatieosuutta, eli sitten sitä jäisi sekä alkuun, että loppuun, eipä pelkästään loppuosuudelle. Tenan kota oli oikein viihtyisä paikka, mutta ainakin viimeksi käydessämme (2.8.2023) sieltä oli puut loppu. En tiedä, onko tarkoitus, että pitäisi tuoda omat puut.

Kukuljärven reitti n. 8 km

Kukuljärven reitti sijaitsee Ruotsinpyhtäällä.

Kartta

Parkkipaikan osoite: Puistokuja 1, 07970 Ruotsinpyhtää (Loviisa)

Reitillä on kaksi laavua, joissa pitäisi olla puuhuolto kunnossa. Reitti on hyvin merkitty ja se on osittain melko vaikeakulkuista, sillä kiipeämiset ja laskeutumiset ovat melko jyrkkiä. Ketterien koirien kanssa reitillä pääsee hyvin liikkumaan. Kannattaa myöskin vierailla Brannin luolalla, se on mielenkiintoinen paikka!

Pyhtää - Valkmusan kansallispuisto

Pyhtään kunnan nettisivuilta löytyy lista ulkoilualueista ja reiteistä. Esittelen nyt vain Valkmusan kansallispuistoa tarkemmin, koska siellä olen itse retkeillyt. Yhdelle reiteistä pääsee myös Kotkan puolelta, esittelen sen tässä samalla.

Tässä kartta Valkmusan kansallispuistosta.

Simonsaaren lenkki 2,3 km

Parkkipaikan osoite: Vastilantie 886, 49220 Vastila (Pyhtää).

Kierros on lyhyt pitkospuureitti, mutta lintutornista on mukava katsella kiikareilla suolle päin. Reitti on merkitty erittäin hyvin. Pienellä saarekkeella keskellä suota on kalasääksen pesä. Erään kerran paikalle lensi haukka ja sääksiemot raivoisasti puolustivat pesäänsä, jossa niillä oli poikaset. Loppujen lopuksi haukka poistui tyhjin käsin alueelta.

Moronvuoren päivätupa

Moronvuoren päälle on kiva kiivetä, siellä on linjojen alta hyvät näkymät suolle. Moronvuorella riittää myös luolia, joita on jännittävä tutkailla, mutta omalla vastuulla. Tuvalta n. 500 m etelään, polun vasemmalle puolelle jää myös lähde, josta olen monet kerrat hakenut juomavettä. Veden laatua ei ole tutkittu, mutta tähän asti minä ja koirat olemme selvinneet ilman vatsanpuruja.

Moronvuoren päivätuvalla on puita, voi olla, että niitä joutuu sahaamaan ja pilkkomaan itse paikan päällä. Pihalla olevassa nuotiopaikassa on tilaa ja ympäriltä löytyy myös pöytiä ja huussi. Kohde on paikallisten keskuudessa suosittu ja usein paikalla on paljon väkeä hyvällä säällä viikonloppuisin. Tuvalla ei saa yöpyä.

Edestakainen reitti Pyhtään puolelta on n. 2,2 km yhteensä

Parkkipaikan osoite: Suolinnantie 740, 48410 Pyhtää

Tältä reitiltä löytyy ihan hyvin viitoitus päivätuvalle. HUOM! Monesti talvisin reitin päällä menee latu, jota pitkin ei saa jalkaisin liikkua. Ladun tilanteen saa selvitettyä Facebookista Kotkan, Pyhtään ja Haminan latutilanne -ryhmästä tai Kotkan kaupungin nettisivuilta.

Rengasreitti Kotkan Pernoon puolelta, n. 3,3 km

Parkkipaikan osoite: Vartiovuorentie 178, 48410 Kotka

Rengasreittiä ei ole varsinaisesti merkattu mitenkään, mutta se näkyy tuossa aiemmin linkittämässäni Valkmusan kartassa. Esimerkiksi kännykkäsovellus Gaia:ssa näkyy kyseinen reitti, suosittelen lämpimästi sen lataamista kännykkään, on ilmainen sovellus. Tässä on myös sama homma, eli Moronvuoren päivätuvan eteläpuolella menee talvisin hiihtolatu, joten tuvalle pääsee tällöin vain pohjoisen kautta kävellen.

Kotka

Kotkan kaupungin nettisivujen listaus kuntopoluista (HUOM! Talvisin näitä pitkin kulkee hiihtoladut!)

Santalahden luontopolku 2,1 - 4,5 km

Santalahden luontopolku (linkki Kotkan kaupungin nettisivuille)

Parkkipaikan osoite: Kipparitie 4, 48310 Kotka

Päivitys 20.5. Tie luontopolulle on kunnostettu ja Kotkan kaupungin sivuilla mainitaan parkkipaikaksi Kipparitie 4. Santalahden uimarannan parkkipaikalta (Santalahdentie 151) on n. 400 metriä luontopolun lähtöpaikalle.

Luontopolku koostuu kahdesta lenkistä (2,1 ja 2,4 km) jotka voi kiertää myös molemmat yhteensä, jolloin se on 4,5 km. Reitillä on grillauspaikka, jonne pitää itse kantaa omat puut. Rantaa vaikka millä mitalla käydä uimassa ja veteen pääsee hyvin myös koiran kanssa. Muista selvittää ennakkoon sinilevätilanne, ainakin läheisen Santalahden uimarannan levätilannetta mitataan kesäisin melko hyvin. Reitit on hyvin ja selkeästi merkitty.

Rahkanpolku, reitistöä yhteensä 28 km

Rahkanpolun kartta

Parkkipaikan osoite: Petäjäpirtti, Petäjäsuontie 34, 48400 Kotka

Reiteille pääsee myös muualta teiden varsilta, mutta varsinaisia parkkipaikkoja ei ole.

Kotkan Ladun ylläpitämältä reitistöltä löytyy Suurirahkan laavu sekä Kirkkokankaan laavu, jotka ovat kaikkien käytössä ja ne on merkattu myös karttaan. Reitit on hyvin merkitty maastoon. Omat puut pitää tuoda tullessaan. Talvisin saatetaan ajaa hiihtolatu Moronvuorelle, mutta reitistölle ainakin talvella 2022-2023 tampattiin talvikävelyreittejä, joita pitkin pääsi ainakin Kirkkokankaan laavulle. Latutilanteen näkee tuolta aiemmin linkkaamastani Kotkan, Haminan ja Pyhtään latutilanne -ryhmästä ja talvikävelyreiteistä tuli ainakin viime talvena tieto Karhulan Ladun Facebook-sivulle. Valitettavasti näistä ei oikein ole koottuna tietoa missään, joten tietäjät tietää ja muut sitten koittavat selvittää jostain. Koitan muistaa päivittää asiasta tänne ensi talvena.

Päivitys 30.11.2023: Jostain luin tiedon, että talvikävelyreitit tulevat myös talvelle 23-24. Laitan lisätietoja, kun sellaista jostain bongaan!

Päivitys 4.1.2024: Jos oikein tulkitsin Karhulan Ladun Facebook-päivitystä, jonkinlaista reittiä on tampattu Petäjäpirtiltä lähtien. Myös Pernoontien bussinkääntöpaikalta näyttäisi pääsevän reitille (osoite on suurinpiirtein Pernoontie 205). Talvikävelyreitille näyttäisi jäävän ainakin Suurirahkan laavun kautta (näkyy tuossa yllä linkatussa kartassa). Karhulan Ladun FB-päivitys näkyy tästä linkistä.

Otsonpolku 13 km

Karhulan ladun esittely Otsonpolusta

Kotkan kaupungin kartta Otsonpolusta

Parkkipaikan osoite: Lentokentäntie 144, 48720 Kotka

Otsonpolku on melko tasainen kuntorata, jonka puolesta välistä löytyy Otsonpolun laavu, eli ladun laavu. Reittiä on hyvin selkeä kulkea, kuntopolku erottuu hyvin muista poluista. Siellä on toimiva puuhuolto, joten ainakin tähän saakka joka kerta siellä on päässyt makkarat paistamaan, kun vain palovaroitukset eivät ole olleet voimassa. Laavulla yöpyminen on kielletty. Talvella kuntoradalla menee latu, joten ilman suksia sinne ei ole asiaa.

Anjalankoski (eteläinen Kouvola)

Kouvolan luontopolut (linkki Kouvolan kaupungin nettisivuille)

Känkkärän luontopolku Anjalassa 2,3 km

Känkkärän luontopolun sivut

Parkkipaikan osoite Ankkapurhantie 15, 46910 Anjala

Vaikka ympyräreitti onkin lyhyt, sieltä on hyvät näkymät Kymijoelle ja tehdasmaisemiin. Reitillä on hyvä laavu, mutta en muista, oliko siellä puuhuolto vai ei.

Kotakoukkaus -geokätköilyreitti Inkeroisissa n. 12 km

Reitin kuvaus (linkki geocaching.com -sivustolle)

Varsinaisia parkkipaikkoja ei ole, mutta Sikosaarentieltä ja Toukolantieltä löytyy järkeviä autonjättöpaikkoja. Älä jätä autoa kuitenkaan kenenkään pihapiiriin ja pidä huolta, että muut liikkujat pääsevät hyvin ohi (myös tukkirekat ja metsäkoneet!)

Kotakoukkaus-geokätköilyreittiä ylläpitää Inkeroisten latu. Reitti ei ole ympyräreitti, vaan yhdensuuntainen. Se on isoilta osin hiekkatietä, lukuunottamatta puolessa välissä tulevaa metsäpolkua, jonka varrelle jää myös Inkeroisten ladun kota. Paikalla on varsinainen kota, avolaavu, nuotiopaikka sekä huussi ja se on ihan todella hyvin pidetty, viihtyisä ja puita on nuotion tekoon. Kodan sijainti ei näy kätkö-äpissä, mutta sen näkee esim. Gaia-sovelluksesta. Muista merkata itsesi vieraskirjaan! Paikalla voi myös jättää pienen lahjoituksen kodan ylläpitoon. Taukopaikan lisäksi reitillä mielenkiintoisinta on kätköjen etsintä, jotka suurimmilta osin ovat helppoja ja hauskoja. Yksi 40 kätköstä on premium-lisenssin takanakin, mutta sekin etsimällä löytyi. Emme keksineet "+1" -kätköä, jatkamme sen metsästämistä. Lisään tänne mahdollisesti myöhemmin vielä kulkemamme reitin.

Mikäli et ole ennen tutustunut geokätköilyyn, käy kurkkaamassa vaikkapa geokätköt.fi -sivusto ja lataa puhelimeen Geocaching -äppi. Kuuman kelin vuoksi tällä erää ei ollut koiria mukana, mutta suosittelen koirien kanssa kaverin ottamista mukaan, sillä meillä on ainakin kätköilyssä suurena haasteena koirien raahaaminen mukaan pusikoihin, tai sitten ne täytyy joka välissä sitoa puuhun kiinni siksi aikaa, että käy etsimässä kätköt. Tulimme paikalle kahdella autolla niin, että toinen jäi reitin pohjoispäähän ja toinen eteläpäähän. Tällä reitillä pääsee varmaan aika näppärästi kulkemaan myös fillarilla.

Hamina

Haminan kaupungin nettisivuilta löytyy lista luonto- ja retkeilyreiteistä.

Portimon polut, reitistöä yhteensä 60 km

Vehkalahden Veikkojen esittely Portimon poluista

Portimon polkujen Facebook-sivu

Tällä hetkellä ajantasaisin tieto löytyy Instagramista @portimonpolut

Parkkipaikkojen osoitteet löytyvät reitistön kartasta hyvin.

"Reitti on merkitty opaskyltein, sekä puihin maalatuin sinisin täplin. Reitin varrella on useita laavuja, joilla voit viettää taukoa evästä nauttien. Laavuilla on myös mahdollisuus yöpyä. Reitistöä ylläpitää Vehkalahden Veikot, Haminan kaupungin tuella."

Portimon polut ovat vaihtelevaa reitistöä, osittain mennään hiekkateillä mutta usein myös polkuja metsissä. Laavuilla on käsitykseni mukaan puuhuolto, mutta aina puita ei ole paikalla, joten muutaman lisäklapin mukaan ottamisesta ei ainakaan haittaa ole. (Päivitys 2024: "Haminan kaupungin tiukka taloudenpito aiheuttaa sen, että kaupunki ei kustanna polttopuita Portimon polkujen nuotiopaikoille. Polttopuuhuolto jää pitkälti talkooinnostuksen varaan." Lähde: Instagram @portimonpolut 18.4.2024). Kartta on sen verran kattava, sieltä löytyy eri reittien etäisyydet, laavujen paikat sekä parkkipaikkojen osoitteet, joten en ala sen tarkemmin tähän niitä avaamaan. 

Alkukesästä 2023 Portimon poluille on tehty uusi Riuhtan lenkki, n. 3 kilometriä. Kartta löytyy tätä linkkiä klikkaamalla, mutta sitä ei näy koko Portimon polkujen kartassa, kun on niin uusi. En oikein keksinyt, minne auto olisi hyvä jättää, mutta reitti itsessään oli tasaista maastoa ja matkan varrella oli hyvä laavu, jossa pitää taukoa.

Päivitys 20.5.2024: "Maanomistaja päätti kieltää Portimon polkujen reitin merkitsemisen maillaan. Viitat ja muut reittimerkinnät poistetaan lähiaikoina karttaan merkityltä väliltä ja siinä on jatkossa osattava suunnistaa omin avuin Kentänkankaan laavulle tai sieltä etelään. Samalla tavalla jouduttiin toimimaan muutama vuosi aiemmin Siliävuoren näkötornin ja Vehkarinteen leirikeskuksen välisellä maakaistalla." Lisätietoja Portimon polkujen Instagram-tililtä.

Virolahti ja Miehikkälä

Kaakon kaksikon luontoliikunta

Salpapolku n. 50 km

Salpakeskuksen nettisivut

Parkkipaikkojen osoitteet löytyvät hyvin nettisivuilta.

Virolahden ja Miehikkälän läpi kulkee vaellureitti Salpapolku (ei rengasreitti), joka on melko hyvin merkattu maastoon ja siellä on useita taukopaikkoja ja laavuja, joilla saa myös yöpyä. Matkan varrelta löytyy hyvin myös vesipisteitä. Nettisivuilla on sen verran kattavasti koostettu kaikki tieto, joten en tässä sen tarkemmin reittiä esittele.

Salpapolulta löytyy kuitenkin kaksi loistavaa rengasreittiä Virolahden puolella, Tuntemattoman polku (4,6 km) sekä Erämaan polku (4,3 km), jotka on myös hyvin merkattu maastoon ja molemmissa on hyvät taukopaikat. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa, joten ne on helppo kulkea yhtenä pidempänä retkenä. Näistäkin löytyy hyvät esittelyt nettisivuilta.

Jekun tarina

Tämän tarinan olen useasti kertonut, jos vain ihmisillä on ollut aikaa kuunnella. Ajattelin nyt myös kirjoittaa sen ylös.

14.2.2003 syntyi kolme japaninpystykorvan pentua, joista paria kuukautta myöhemmin meille muutti yksi, Kiyomitzu Michica. Olin itse tuolloin 11-vuotias ja todella innoissani uudesta, suloisesta perheenjäsenestä. Halusin, että koiralle annetaan J:llä alkava nimi ja pitkällisen pähkäilyn jälkeen nimesin pennun Jekuksi. Alusta asti Jekku oli hyvin tempperamenttinen, suuttui herkästi ja usein kävi myös hampaiden kanssa kiinni. Pian tulimme siihen tulokseen, että tämä ei ole normaalia käytöstä näin pienelle pennulle ja Jekkua vietiin useampaan otteeseen eläinlääkäriin. Lopulta eläinlääkäri totesi, että ainoa mitä ei ole vielä testattu, on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta oireet eivät täsmää. Testitulokset paljastivat syylliseksi juurikin kilpirauhasen vajaatoiminnan ja siitä alkoi Jekun lääkitys loppuelämäksi, joka vaati jatkuvaa seurantaa verikokeiden kanssa. Ajan mittaan lääkitys saatiin kohdilleen ja Jekun käytös osin rauhoittui. Se kuitenkin jäi luonteeltaan äkkipikaiseksi, eikä tullut toimeen vieraiden koirien kanssa. Lähtöhinnaltaan tonnin koira (siihen aikaan normaali rotukoiran hinta) olikin moninkertaistunut eläinlääkäri- ja lääkekulujen takia.

Japaninpystykorvat ovat luonteeltaan yhden ihmisen koiria ja minä olin Jekun ihminen. Me käytiin yhdessä koiraleireillä, höntsäiltiin agilityä ja tottista, tehtiin pitkiä lenkkejä kavereiden kanssa ja olipa Jekku partioreissuissakin mukana. Teini-iän myllerryksissä itkin Jekulle murheeni ja Jekkuhan uskollisena kuunteli. Kerran kävimme näyttelyssä, jossa Jekku melkein naurettiin ulos kehästä: se oli kaksi kertaa isompi kuin normaalit japaninpystykorvanartut, sillä oli vaaleanpunainen nenä ja huono turkki. Karvanlähtöaikaan Jekku muistutti enemmän kiinanharjakoiraa, sillä jäi vain harva päälliturkki, kunnes pohjavilla taas kasvoi takaisin. Uskon kuitenkin, että kun lääkitys sille saatiin kohdalleen, se eli suht terveen aikuisiän.

Jekun selkään kasvoi tulehtunut patti, joka antibioottikuurien jälkeen kasvoi aina takaisin. Lopulta se jouduttiin leikata, mutta siitä Jekku toipui nopeasti. Seuraavaksi iski kohtutulehdus, joka sitten kiireellisesti piti leikata ja siitäkin Jekku toipui todella hyvin. Loppuvaiheessa Jekku sai useamman kerran epilepsiatyyppisiä poissaolokohtauksia, jonka jälkeen koira oli selkeästi huonovointinen ja ihan pihalla. Jekku meni huonoon kuntoon, se oli voimaton ja kuumeinen. Eläinlääkäreissä ravaaminen ei tuottanut tuloksia, joten viimeisenä oli pakko armahtaa koira ja päästää se kärsimyksistään. Jekku oli tuolloin vasta 8,5 vuotias, eikä koskaan saatu selville, mikä sille loppujen lopuksi tuli. Ajattelen, että ehkä elämän mittainen autoimmuunisairaus kulutti pientä koiraa kuitenkin pikkuhiljaa, eikä vuosia ollut luvassa niin paljoa kuin terveille yksilöille. Jekun kuolema oli tosi kova paikka, mutta onneksi meillä oli paljon hyviä vuosia yhdessä.

En muista, oliko vuonna 2003 vielä Kennelliiton Jalostustietokanta netissä nähtävillä, mutta jälkeenpäin sitä selatessani huomasin, että Jekun isä oli Jekun äidin isoisä, eli Jekku oli peräisin sisäsiittoisesta yhdistelmästä. Vaikka Jekku kärsi kilpirauhasen vajaatoiminnasta, joka voi olla perinnöllinen sairaus, oli vielä samalla sisäsiittoisella koirayhdistelmällä teetetty toinen pentue edellisen syntymästä puoltatoista vuotta myöhemmin.

Jekku toi minulle elämässään paljon onnea ja paljon murhetta. Se oli myös kova opetus siitä, millaista on elää sairaan lemmikin kanssa. Jekun kuoleman jälkeen tein itselleni lupauksen, että en enää ikinä tue sairaiden koirien kasvatusta. Vaikka Jekkukin oli Kennelliiton hyväksymän kasvattajan käsistä, se ei silti vielä ole tae lähtökohtaisesti terveistä koirista. Vielä vähemmän tervettä koiraa takaa se, että koira ostetaan jostain peräkontista ilman mitään papereita. Vaikka mikään koirarotu tai sekarotuinen koira ei tänä päivänä ole 100 % terve tai vailla mitään ongelmia, on olemassa vielä niitä rotuja, joissa tervettä yksilöä ei ole lainkaan tai on ihan lottovoitto löytää rodusta sellainen. Näitä ovat esimerkiksi kaikki lyttykuonoiset rodut (mopsit, bulldogit, bostoninterrierit yms.), cavalier kingcharlesinspanielit (syringomyelia eli liian pieni kallo aivoihin nähden), shar pei (iho-ongelmat ruttujen takia), dobermanni (laajentava sydänlihasrappeuma)... Lista on pitkä. Etenkin pienikokoisten rotujen kohdalla esitetään, että koiralla on ihana luonne, sen takia halusin sellaisen. Sillä voi olla ihana seurakoiraluonne, kun se ei jaksa tehdä mitään muuta kuin makoilla, hapen saanti sakkaa tai sairaus väsyttää. Miten me ihmiset voimme olla niin tunteettomia, että jalostetaan koiria, jotka kärsivät koko lyhyen elämänsä ja sitten toiset vielä ostaa itselleen sellaisia?

Vimman terveystarkastukset ja hassu ääni

Koska petotesteissä Vimman ääni lähti haukkuessa kokonaan, kiikutin sen varuiksi eläinlääkäriin tutkittavaksi. Koska kurkun tutkiminen vaati rauhoituksen, päätin että otetaan sitten samalla viralliset lonkka- ja kyynärkuvat. Kurkusta ei löytynyt mitään epäilyttävää. Vimma sai myös viikoksi kipulääkekuurin, jos sillä jotain kurkkukipua olisi. Se ei kyllä vaikuttanut mihinkään, Vimma oli ihan normaali pirteä itsensä. Talven aikana ollaan Vimman kanssa hakua treenattu ja nykyään se haukkuu maalimiehet tosi hyvin, aikaisemmin sillä on mennyt ääni käheäksi maalimiehellä. Toki jos tulee vähän jännittävämpi tilanne, vaikkapa vieras koira tulee lenkillä vastaan, niin Vimman haukku käheytyy heti. Että vähän tuollaiselta psykologiselta ilmiöltä vaikuttaa, monet vaan sitä usein kummastelee :D

Vimman terveystulokset löytyvät JALOSTUSTIETOKANNASTA. Kyynärät ovat 0/0 eli parhaat mahdolliset ja lonkat C/C (paras olisi A/A). Eli mikäli Vimmalle tahtoo pentuja teettää, niin pitää ainakin hyvälonkkainen uros löytää. C:n lonkat nyt ei onneksi lähtökohtaisesti pitäisi vaikuttaa koiran elämään, kunhan vaan koira pysyy sopusuhtaisena ja hyvässä kunnossa. Ei välttämättä kannata kilpa-agilityurasta haaveilla, mutta eiköhän me näillä metsässä haku- ja jälkihommissa pärjätä hienosti.

Kauhea karhu ja vielä kauheampi koira

Käytiin koirien kanssa viime lokakuussa tapaamassa konekarhua. Rannikon lappalaiset tarjosivat puitteet Petotesteille Kotkassa ja sinne siis lähdin minäkin koirat kainalossa ihmettelemään. Puolisoni Nico kuvasi kahdella kameralla videot niin saatiin hyvät koosteet tilanteesta. Lopussa kuuluu myös Asko Sorvon antama palaute.

VIMMA:

Hirveän hyvin tuo pieni toimi, yllätyin miten rohkea Vimma on! Aika paljon se näköjään tuossa miun vieressä oli, muistin että se olis enempi ollut miun ja karhun välissä. Tuolla testissä siis ekan kerran Vimmalta hävisi ääni aivan kokonaan haukkuessa, yleensä se vaan käheytyy ja välillä vähän "nikottelee" sen haukkumisensa kanssa. Ja palautteenannossa se taas jo haukuskeli omaan tuttuun tyyliinsä. Sama vika on ollut jo ihan pennusta asti. Seuraavalla viikolla vein Vimman eläinlääkäriin, eikä kurkusta onneksi löytynyt mitään ihmeempää, Vimma vaan kiihtyessään ei ilmeisesti osaa hengittää ja haukkua yhtäaikaa tai jotain sellaista.

ENSI:

Kyllä mie oon tiennyt, että Ensillä on vahva oma tahto, mutta näköjää sille ois yks karhupaisti pitäny saada kanssa. En tiedä mitä kävisi tositilanteessa, osaako Ensi pysytellä karhusta liian etäällä vai tuleeko siitä paisti karhulle. Hirveän paljon uutta opin molemmista koirista tällä reissulla, vaikka vähän kalliilta tuo hinta tuntuikin, niin ei tämmöistä olis missään muualla oppinut.

Pohdinnan paikka

Tässä blogipostauksessa pohdiskelen omaa kasvattamistani, vähän yleisesti kasvattamista ja ehkä vähän asian vierestäkin :D Vaikka tällä kertaa ei onnistuttu halutulla tavalla, niin minusta ei voida puhua epäonnistumisestakaan vaan enemmin siitä, että tässä on minulle hyvä oppimisen tai ainakin pohdinnan paikka. Nämä asiat ovat ihan omia mielipiteitäni, faktoiksi en lähde asioita väittämään tällä kasvattajakokemuksella ja haluan pohtia näitä asioita avoimesti ihan vaan sen takia, että miun mielestä koirankasvattamiseen ylipäätään liittyy aika paljon turhaa hiljaisuutta ja puhumattomuutta. Tämä ei välttämättä ole mikään keskustelunavaus, mutta ehkä joku muukin saattaa tästä jotain ajatuksia saada. Yhtä ainoaa tapaa ei ole olemassakaan ja varmasti omatkin mielipiteet kokemuksen myötä muuttuvat ja valitettavasti virheitäkään ei aina voi välttää.

Ensille ei siis ole tänä vuonna tulossa pentuja. Astutus Rasmuksen kanssa ei onnistunut. Tokihan se harmittaa, mutta ei se ole pahakaan asia. Uskon, että olimme ihan oikeaan aikaan yrittämässä astutusta, Ensi kyllä käänsi reippaasti häntää sivuun ja kärsivällisesti pysytteli paikallaan, kun Rasmus hyppäsi selkään. Rasmus vaan aika nopeasti luovutti ja tuli alas selästä, eli samat ongelmat oli kuin kaksi vuottakin sitten. Tällä kertaa meillä on pihalla kunnon koira-aitaus, missä koirat saivat keskenään touhuta, itse kun stalkkailin ikkunasta niiden menoa. Kumpikaan koirista ei oikein tykännyt siitä, että jäi itse pihalle pyörimään, mutta heti kun pääsin sisälle, niin johan alkoi tapahtua :D Kaksi vuotta sitten meillä ei ollut mahdollisuutta päästää koiria pihalle vapaana, joten koirat olivat aika vaivaantuneita sisätiloissa. Ensi oli välillä myös kavereiden luona yötä, että koirat saivat vähän vetää henkeä ja rauhoittua hormonimyrskyistä.

Ekan astutuksen jälkeen sovittiin Rasmuksen omistajan kanssa, että toisella astutusyrityksellä ei ole mikään kiire, joten Ensi tekikin välissä pennut Urhon kanssa. Koska Rasmus on komea ja aivan ihanaluontoinen uros, ajattelin, että ehkä näin kahden vuoden jälkeen se on vähän miehistynyt ja Ensikin kokeneempi, niin voisi natsatakin. Toki olin varautunut siihen, ettei se välttämättä onnistu tälläkään kertaa. Mutta missä voisi sitten olla "vika"? Olen jutellut kasvattamiseen liittyvistä asiosta muiden kasvattajien (niin rlk-, kuin muidenkin rotujen kasvattajien kanssa), mutta miun mielestä eräs kokenut kasvattaja hyvin sanoi, että kyllä koirien pitää itsenäisesti osata tuo astuminen, sitä on turha ihmisen lähteä peukaloimaan. Eli kaiketi tässä kohtaa on luonnonvalinta on puuttunut peliin (vaikkakin koirien jalostuksessa ei voida täysin aidosta luonnonvalinnasta kuitenkaan puhua miun mielestä, jo pelkästään sen takia, että koira ei itse päätä minkä uroksen se tapaa sopivasti juoksujen aikaan vaan kyse on ihmisen päästöksestä jne.) Jostain syystä Ensillä ja Rasmuksella ei klikkaa ja sitä on kunnioitettava. Molemmat voivat tahoillaan mahdollisesti saada oikein hyviä jälkeläisiä, mutta juuri Ensin ja Rasmuksen pennuista saattaisi tulla vaikka mitä sutta ja sekundaa. Tätä emme voi tietenkään tietää, mutta en ainakaan itse lähtisi pakottamaan koiria tai vaikka keinosiementämään, vaan etenkin alkukantaisen pystykorvarodun kanssa minun mielestäni pitäisi lähtökohtaisesti kyetä hoitamaan nämä hommat luontaisesti. Painotan vielä, että Rasmus saattaisi jonkun toisen nartun kanssa onnistua hyvinkin, eli en halua täällä mustamaalata Rasmusta missään nimessä!

Ensin ja Urhon astuminen tapahtui ihan omalla painollaan. Vein Ensin turhan aikaisin uroksen luokse kylään, mutta kun oikeat päivät sattuivat kohdalle, niin koirat karkasivat vajan taakse piilon ja uroksen omistajan ehtiessä paikalle ne olivat jo hyvällä mallilla kiinni toisissaan. Nalkissa olon aikana Ensiä rauhoiteltiin ja pidettiin paikoillaan, ettei se ala kiskoa itseään irti uroksesta mutta muutoin heidän hommiin ei tarvinnut puuttua. Astumiskertoja oli kolme, mutta pentuja syntyi vain kaksi. En voi varmaksi sanoa, mutta epäilen, että pentueen pienuuteen saattoi vaikuttaa meikäläisen stressi Ensin tiineyden aikana. Koirat voivat raskauden alkupuoliskolla saada huomaamattomasti keskenmenon, jossa osa alkioista poistuu kohdusta ja laukaiseva tekijä näihin voi olla esimerkiksi koiran stressi. Miulla siis kävi Ensin alkuraskauden aikana töissä vakava tilanne, joka jäi ahdistamaan pitemmäksi aikaa ja kotona itkeskelin asian takia. Ensistä huomasi, että se seurasi tarkasti mielialojani ja juuri itkemisestä se huolestui paljon, eli oma stressini tarttui myös koiraan. En tosiaan tiedä, voiko tällä olla mitään tekemistä Ensin pienen pentueen kanssa, mutta en usko sen olevan täysin mahdotonkaan ajatus. Synnytys taas oli haastava, kun Ensi on siro narttu ja kaksi pentua olivat ehtineet kohdussa kasvaa aika isoiksi, joten eläinlääkärin apuun jouduttiin turvautumaan, tosin keisarinleikkaukselta onneksi vältyttiin. Pennut Ensi hoiti hyvin, joskin melko rennolla otteella verrattuna aiempaan kokemukseen äitini japaninpystykorvapentueiden kanssa. Ensi päästi ihmiset katsomaan pentuja ilman mustasukkaisuutta, malttoi käydä ulkona ja syödä alusta lähtien, mutta toisaalta kyllä ruokki pennut hyvin, pesi niitä huolella ja jaksoi touhuta niiden kanssa muutenkin.

Kuitenkin ekan pentueen jälkeen miun piti tarkkaan miettiä, että onko Ensi aidosti jalostuskelpoinen narttu jatkoa ajatellen. Oliko listaamani syyt - koiran mahdollinen stressi ja suurikokoiset pennut - oikeita syitä, miksi pentue oli niin pieni ja synnytys niin vaikea, vai olenko selittänyt itselleni asiat parhain päin. Ja kuinka paljon vaikuttaa vaakakupissa se, että mielestäni Ensissä on paljon muita ominaisuuksia, joita olisi hyvä periyttää eteenpäin, kuten terve rakenne, mainio luonne, ei allergioita tai muita ongelmia ja korkea työmoraali. Olen myös hirveän tyytyväinen Ensin tyttäreen Vimmaan, joka jäi meille Ensin kaveriksi elelemään. Se on paljon pehmoisempi luonteeltaan kuin äitinsä mutta hyvin sellainen koira, kuin mitä olen kaivannutkin. Mutta vaikka omiin toiveisiini olekin saanut erittäin passelin koiran, niin olisivatko jatkossakin Ensin jälkeläiset laadukkaita (en keksinyt parempaakaan sanaa :D) ja hedelmällisiä. Kuten alussa mainitsin, virheitä on mahdotonta välttää ja ikinä ei voi tietää mitä geenilotossa palkinnoksi tulee. Olisikin helppoa, jos voisin vaikka pentujen ostajilta kieltää koiran jalostuksen, mutta ei se homma toki niinkään toimi. Uskallanko ottaa riskin, että minun toimestani voi maailmaan syntyä vähemmän laadukkaita ruotsinlapinkoirayksilöitä, varsinkin kun rotu muutenkin on melko pieni ja kärsii enemmän vääristä valinnoista? Nämäkin päätökset ovat vain ja ainoastaan minun päätettävissäni ja minun vastuullani, mutta mielelläni kuuntelen myös muiden kasvattajien ja rlk-harrastajien näkökulmia, koska tosiaan on paljon asioita mitä en vielä tiedä. Toisaalta myös saan jättää toisten ihmisten mielipiteet huomioitta (toki niin pitkään kun mennään lakien, Suomen Kennelliiton ja rotujärjestön määräämissä puitteissa), sillä varmasti voin olla joidenkin kanssa asioista täysin eri linjoilla.

Edellämainitut asiat mietin tarkkaan, ennen kuin tein päätöksen, että tänä syksynä kokeilen vielä uudestaan Ensin pennuttamista Rasmuksen kanssa. Jatkosta en osaa vielä sanoa, muuttuvia tekijöitä on vielä paljon, jo pelkästään uuden uroksen valitseminen, mutta varmaan palaan vielä takaisin aikaisempiinkin pohdintoihin. Pohdinnan alla on myös se, että olisiko Vimmasta jalostukseen. Tämän tekstin tarkoitus ei ole löytää vastauksia, sen tarkoitus on herättää kysymyksiä ja ajan kanssa toivottavasti päätyisin vastauksiin. Mikäli sinulla herää ajatuksia tästä tekstistä, jaa ne toki kanssani. Eri mieltä saa olla, samaa mieltä saa olla tai vaikka tulisikin ihan joku muu juttu mieleen, niin kerro sekin.

Vimman terveystarkastukset

Käytin Vimman 25.08.2018 Haminassa Lappalaiskoirien järjestämässä joukkoterveystarkastuksissa, eläinlääkärinä oli Jaana Pätilä.

Kaikki oli ihan kunnossa, toki polvilausunto vanhenee parin vuoden päästä. Harmittaa, etten älynnyt ilmoittaa Ensiä polvitutkimukseen, se tulos kun on ehtinyt jo vanheta. Vimmalta tutkitutan vielä lonkat ja kyynärät joskus myöhemmin.

Tässä linkki Vimman tietoihin Jalostustietojärjestelmässä.

Ensillähän alkoi nyt juoksut ja meille on Rasmus (Sjaunjas Arrax) tulossa sunnuntaista eteenpäin vähän lemmenlomalle. Katsotaan miten käy. Aikaisempi yritys kaksi vuotta sitten Rasmuksen kanssahan ei onnistunut (kirjoitin siitä blogiin), joten kokeillaan nyt uudestaan, kun Rasmuskin on miehistynyt ja Ensillä aiemmin onnistunut pentue. Jäämme jännityksellä odottamaan! Rasmus on kyllä niin ihana luonteeltaan, joten on kiva saada se viikoksi tai vähän reiluksi kylään :D

Unohdin koirani ulos. Vapaana.

Niin siinä kävi, että Ensin kytkin juoksunaruun, mutta Vimman unohdin kopata aitaukseen, kun pihalla touhusin vähän jos jonkinnäköistä. Siinä sitten viiletin sisälle suorittamaan asiaa x ja Heinä muisti ehkä viisi minuuttia myöhemmin, että minne sie oot sen pienen koiran jättäny. SE ON VAPAANA PIHALLA APUA!!!!

Pientä paikkamakuuharjoitusta

Siellä se kakara sitten tyytyväisenä köllötteli pihalla äitin kainalossa varmaan mietiskellen, koska seuraava ruoka-aika olisi taas käsillä. Olishan se voinut vaikka lähteä morjestamaan naapureita. Jahtaamaan ohikulkijoita. Juosta leikkimään lapsien kanssa takapihan urheilukentälle. Mutta äitin kyljessä taitaa olla hirveen hyvä paikka, kun ei siitä kauas kannata mennä.

Käytiin pitkästä aikaa tottistelemassa. Ensikin aika ajoin oli jopa hiljaa, mutta hirveän iloinen se tuntui olevan kun päästiin tekemään ja noin muutoin homma sujui. Yllättävän hyvin jaksettiin vääntää paikkamakuuharjoituksen kanssa, Ensi oli jopa hiljaa :D Vimman kanssa paikkamakuu tuntuu tulevan täysin luonnostaan, eihän me oikeasti olla sitä edes treenattu. Sillä kun ei vaan ole kiire mihinkään. Paitsi siinä kohtaa, kun pitäisi treenata toisen koiran kanssa samaan aikaan, niin ei kyllä oikein namitkaan kiinnostaisi.

Vimman kanssa käytiin Meripäiväpiknikillä heinäkuussa

Vimma on muuten menossa reilun viikon päästä Lappalaiskoirat ry:n järjestämään silmä-, sydän- ja polvitarkastukseen! Sen lisäksi odotellaan, että Ensillä alkaisi juoksut, sulho olisi jo odottamassa :D

Ensin muotovalioituminen 11/2017

Ensi sai kolmannen sertinsä Tampereen KV-näyttelyssä marraskuussa. Ensi oli tuolloin jo kohtuullisen hyvässä turkissa, mutta sen jätin kertomatta tuomarille :D Ei se määrä vaan se laatu vai miten se meni..?

Tuomari/Domare: Pekka Teini
Avoin luokka ERI  / Öppen klass UTM
Paras narttu 2 / Bästa tik 2
Serti / Cert
vara-CACIB

Keskikokoinen narttu, kaunis pää, hyvä sukupuolileima, kauniit kulmaukset edessä ja takana, turkki ei parhaimmillaan, mutta laatu kunnossa tänään, hyvä askelpituus.

Ensi vaan ei ole se pörhein ruotsinlapinkoira.

På svenska:

Medelstor tik, vackert huvud, bra könsprägel, vackra vinklar fram och bak, ej i bästa päls, men kvaliteten i skick idag, bra steglängd.

(Käännöksestä kiitos Lindalle jälleen kerran :D)

Treenipäivitystä maaliskuulta

Torstain tottikset

Pitkän tauon jälkeen sain aikaiseksi tyttöjen kanssa treenata. Torstaina oli tottistreenit, jossa Vimma muisti todella nopeasti seuraamisen. Sivulle istuminen on vielä hyvin vapaamuotoinen, mutta paikkamakuu on alkanut ihan hyvin. Onnistuin myös kehumaan Vimmaa silloin, kun se ei räksyttänyt, joten se alkoi hoksata, että räksyttämistä mie en halua. Kieltäminen on oikeastaan aika turhaa, kun ei se koira näytä ymmärtävän mistä kielletään.

Ensin kanssa myös saatiin räksytystä hillittyä. Ensin paikkamakuu onnistui ok. Lopuksi otin vielä molemmat koirat samaan aikaan seuraamaan. Vimman hihna vedettiin Ensin valjaiden kautta ja molemmat tulivat osan ajasta ihan nätisti sivulla seuraten, mitä en olisi kyllä uskonut :D

Sunnuntaina treenien jälkeen jäätiin australianpaimenkoirien Ticon ja Rekon kanssa riehumaan metsään.

Vimman lauantain rauniotreenit

Sää oli aurinkoinen ja selkeä, tuuli kierti raunioita totuttuun tapaan. Vimmalle tehtiin makkararinkiä ja ihmisille haukkuminen tuli ihan luontevasti. Välillä olisi vähän linnunraato raunioiden reunalla kiinnostanut, mutta muuten Vimmalla tuntui pysyvän ajatus hyvin kasassa. Itsekin mielestäni ajoitin käskyn "Missä mimmi?" ja kehut oikein, eli kivasti meni!

Ensille käytän muuten komentona "Missä jätkä?" Jostain syystä naisten jätkitteleminen ei aiheuta samanlaista hihittelyä kuin miesten mimmitteleminen. Eipä ne koirat noista sanoista mitään ymmärrä, joten olisihan käskyksi voinut ottaa vaikka "Etsi alien" :D

Ensin sunnuntain rauniotreenit

Käytiin poikkeuksellisesti treenaamassa sunnuntain aamupäiväryhmässä. Sää oli aurinkoinen nollakeli ja tuuli pyöritti jatkuvasti sieltä täältä. Ensille laitettiin yksi maalimies piiloon onkaloston keskelle, jotta se joutuisi harjoittelemaan tarkennusta ja erilaisilla alustoilla liikkumista. Ensi on arka liikkumaan oudoilla alustoilla sekä menemään tunneleihin tai ahtaisiin paikkoihin. Paikkamakuu ennen hakua onnistui yllättävän hyvin, aluksi Ensi yritti livistää, mutta toisella kertaa se pomppasi kerran istumaan, mutta meni paikallaan takaisin maahan käskystä. Ensi taisi olla paikoillaan n. 2 minuuttia, en katsonut kelloa. Siinä kohtaa kun sain Ensille treenivaljaat päälle, otin sen sivulle istumaan, niin räksytys loppui heti kun se otti hajun maalimiehestä alueen reunalla. Päästin Ensin matkaan ja se alkoi heti pyörimään tietyn onkalon ympärillä. Ensi ns. "kiroilee" kun sillä on vahva haju, mutta se ei saa tarkennettua. Kiersimme kaikessa rauhassa rauniota ympäri ja Ensi kävi itsenäisestikin tsekkaamassa muutamat kolot. Välillä se kiersi kauempaa hakemassa hajua, mutta joka kerta se johti samaan paikkaan. Ohjasin Ensin onkaloon sisälle ja lähdin itse konttaamaan perään, koska muuten se ei suostunut menemään. Konttasimme onkalon läpi ilman tulosta. Maalimieheltä tuli viesti, että tulkaapa takaisin. Tällä kertaa menin edeltä, koska Ensin mielestä sinne ei enää kannattanut mennä. Koira seurasi kuitenkin kiltisti perässä ja kas kummaa, siitähän me oltiin porhallettu pimeässä ihan maalimiehen vierestä ohi! Ensi aloitti ilmaisuhaukun, sai iloisesti kehuen herkkupalkan ja hyvillä mielin saatiin lopetettua treeni onnistuneeseen suoritukseen.

Harjoitus meni oikeastaan niinkuin olin kuvitellutkin: Ensi turhautuneena haukkua rättyyttää, kun ei keksi mistä haju tulee tai ei uskalla lähteä sen perään. Sain sen kuitenkin rohkaistua kanssani ahtaisiin onkaloihin ja lopulta maalimies löytyi. Ensi on mun mielestä ajan kanssa petrannut tarkentamista, mutta ahtaisiin ja omituisiin paikkoihin se ei halua mennä. Vaikka siitä ei rauniokoiraa tulekaan, niin mun mielestä on ihan hyvä harjoitella erilaisiakin paikkoja, koska voihan maastossa tai taajamissa tulla vastaavanlaisia juttuja vastaan joka tapauksessa. Porukassa vielä pohdimme Ensin haukkumista: Onko varmaa, milloin tiedän, että se on maalimiehellä, eikä turhaan räksytä? Huomaan itse ainakin eron maalimieshaukussa sekä "olen hajulla"-räksyttämisessä ja muutama muukin sanoi, että ero on ihan selkeä. Tietysti ideaali olisi, että Ensi ei turhia haussa haukkuisi, mutta ainakin tähän asti homma on toiminut näin ihan hyvin. Mun mielestä tää harjoitus oli oikein onnistunut ja hyödyllinen: uskon, että tästä opittiin paljon uutta ja pikkuhiljaa Ensillekin alkaisi valjeta, että oudoissa onkaloissa voi olla kivoja maalimiehiä piilossa, joilta saa herkkuja ja kehuja :D

Koirahiihto Kouvolassa

... Ei ollutkaan niin yksinkertaista.

Löysin Lipas-sivustolta tiedon, että Kouvolassa olisi kolme koirahiihtolatua. Kouvolan omilla nettisivuilla ei ollut mitään mainintaa asiasta. Pienen Kouvola-kierroksen, puhelinsoiton, lasketteluvälinevuokraamon haastattelun sekä tarmokkaan lisägooglettelun perusteella Kouvolassa on kaksi latua, jossa on harjoitusaikoja vetokoirille.

Mielakan ladulla Kymen Vetokoiraseura ry:llä on harjoitusajat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 20:00-22:00. Parkkipaikka on Mielakan rinnekeskuksen kanssa samassa paikassa ja osoite on Ojaniityntie 3. En tiedä saako tuohon aikaan kuka tahansa muukin koirahiihtelijä mennä ladulle, vai pitäisikö olla seuran jäsen.

Hinkismäen ladulta löytyy yllä näkyvä kyltti, siitä ei ole mitään tietoa, että onko se jonkun seuran vai ihan Kouvolan kaupungin tarjoama mahdollisuus. Eli harjoitusajat Hinkismäen ladulla olisi tiistaisin, torstaisin sekä perjantaisin kello 19:00 alkaen. Hinkismäen latu löytyy Kasarminkadun ja Kasarminmäen tien risteyksestä Kouvolan vanhan hautausmaan jälkeen. Siinä on ilmeisesti jonkinnäköinen parkkipaikka, joka oli nyt ainakin auraamaton. En tiedä, saako huoltorakennuksen edustalle parkkeerata autoa, kieltomerkkiä ei ainakaan ollut.

Tottista häiriössä

Onneks on blogi, niin voi tänne tulla fiilistelemään koirajuttuja, ettei tarvitse Facebook-kavereita kiusata joka välissä :D Maanantaina käytiin koirien kanssa parin kilsan päässä olevalla treenikentällä ottamassa ihan lyhyet harjoitteet. Samat ois varmasti voinut tehdä ihan omassa kotipihassakin, mutta nyt kerran kun on luvallinen treenikenttä, ni mieluummin pakotan itseni kotoa pois, kun on ihan käsittämättömän vaikea saada kotosalla mitään aikaan :D

Treenikentän vieressä metsikön takana menee vilkas autotie ja huomasi kyllä, että häly vaikutti Ensiin ja sillä oli sen takia vähän vaikeuksia keskittyä. Tää on oikein hyvä, sillä häiriötreeniä etenkin moottoriajoneuvojen läheisyydessä kaivataan. Otin treenatessa hihnan pois ihan laiskuuttani, koska inhoan olla sen kanssa aina ihan solmussa ja vapaana oleminen ja autojen häly on Ensille aika vaikea yhdistelmä. Treeni itsessään meni ok:sti, harjoiteltiin Ensin kanssa ihan vaan liikkeestä pysähtymistä niin, että pylly ei tipahda heti tonttiin, vaan koira jäisi seisomaan vierelle. Se on yllättävän hankalaa, kun oikeastaan aina on treenattu niin, että pysähtyessä koira istuu. Pari kertaa kokeilin myös liikkeestä jättöä, mutta molemmat oltiin ihan kysymysmerkkeinä, kun en ollut itsekään ihan varma, että miten se homma nyt menikään. Hankala ympäristö ja hankalat treenit, niin ei siinä viitsinyt kauaa koiraa kiusata. Otettiin tietysti myös helpompiakin juttuja, kertauksen ja onnistumisien kannalta. Jatkossa voisi ottaa lelun mukaan, niin saataisi lopuksi vielä leikkipalkka.

Vimman kanssa vähän tehtiin seuraamista, mutta on yllättävän hankala tajuta, että viereillä on ihan pikkuinen koira, jolta ei vielä voi mahdottoman paljoa vaatia. Toisaalta taas pitkäkuonolainen oppii hirveän nopeasti asioita ja sillä tuntuu olevan ihan loputon miellyttämisenhalu ja yllättävän paljon kärsivällisyyttä miun kanssa. Muutaman kerran kokeiltiin paikkamakuuta ja kyllähän tuo pieni vaan paikoilleen jää.

Tänään torstaina lähdettiin Ensin kanssa seuran tottistreeneihin ja ajoittaista rätkyttelyä lukuunottamatta meni tosi kivasti. Treenien alkaessa sattui mopojengi pärtsäilemään viereiselle tielle, joten otin Ensin tien viereen kanssani tekemään seuraamista ja paikallaoloa hihnanmitan päässä. Ei paljoa koira jaksanut kiinnostua pärräilevistä mopoista ja ilmeisesti lähestyminen koiran kanssa sai mopojengin lähtemään pois. Kentällä saatiin tehtyä onnistunut liikkeestäjättökin, en tosin tajunnut itekkään että mitä siinä tapahtui, mutta kouluttaja kertoi että nyt meni nappiin. Ensi muuten kestää nykyään jo paljon paremmin kehumista esim. seuraamisen aikana, pitää vaan muistaa hoitaa kehut maltillisella äänensävyllä. Siitä seuraakin sitten sellainen ongelma kuin kehujen ajoittaminen: en viitsisi kehua koiraa silloin kun se piippaa, vuotaa tai suorastaan haukkuu. Silti kuitenkin just silloin ku koira piippaa vieressä, niin käyn kehumaan sitä... Loppua kohden Ensillä alkoi jo kärsivällisyys loppua, kun sen piti istua pitkiä aikoja mun vieressä tekemättä mitään. Se alkoi tarjoamaan makuulle menoa ja seisomista. Ehkä sitä olisi saanut vähän reilummin palkata/kehua silloin kun se nätisti istuu paikoillaan. Huomaan kyllä, että koira osaa ja oppii, mutta ite tekee jatkuvasti ne samat hölmöt virheet.

Unelmia ja arkitottista

SUNNUNTAIN TOTTIKSET:

Vinkit onnistuneeseen arkitottistreeniin (Vimma&Ensi-versio):
- Lähde hirveällä kiireellä treeneihin heti herättyäsi väsyneenä.
- Unohda ottaa kakkapussit ja kotiavaimet mukaan.
- Säällä ei ole niin väliä, mutta sadekeli ja isot vesilammikot treenikentällä pitää mielen virkeänä.
- Syötä koirat just ennen harjoituksia.
- Koska Ensi muutenkin innostuu kovin herkästi, ota sille vielä vinkulelu matkaan, jotta saat sen varmasti irtoamaan kaikista henkseleistään.

- Pidä huoli, että molemmat koirat haukkua räättyyttää kentällä enemmän ja vähemmän läpi harjoitusten.

Vimma ja Ensi treenileirillä syyskuussa.

Oli muuten ihan oikea ratkaisu syöttää koirat ennen lähtöä. Nämä kaksi ovat nälkäisinä nimittäin ihan hirveitä sormiensyöjiä, joten haluan myös itseäni suojella. Namit maistuu molemmille muutenkin, joten pääsee helpommalla olla vaatimatta niiltä "nälkäkuoleman" partaalla ehdotonta keskittymistä.

Vaikka alkuun tuntuikin, että kaikki maailman olosuhteet vastustaa meidän treeneihin osallistumasta, niin molempien kanssa meni ihan superhyvin. Olin siis ensin Vimman kanssa 45min penturyhmässä ja sen jälkeen Ensin kanssa 45min jatkoryhmässä. Teemana oli koirakoiden ohitukset ja paikallaolo. Pentujen kanssa tehtiin tietysti helpompia juttuja ja toisaalta taas aina saa (ja pitääkin) tehdä oman tason mukaan, eli liikoja ei tarvitse koiralta vaatia.

Vimma
Vimman läsnäolo ja kontakti huitelee usein siinä 100% tuntumassa, mikä on ihan älytöntä puolivuotiaalta pennulta. Sen lisäksi se on treeneissä(kin) rauhallinen, joskin käy rätkyttämään jos ei saa mielestään riittävästi huomiota/nameja/tekemistä/jne. Vimmaa saa kehua paljon, se vaan parantaa tekemistään kehujen saattelemana. Suurin hankaluus löytyy taas hihnan toisesta päästä: oon koiran kannalta varmasti mitä epäselkein ihminen, joten mun pitäisi itse olla johdonmukainen käskyissä ja palkkauksessa, mutta se on oikeasti tosi vaikeaa. Seuraaminen alkaa jo sujua ja paikkamakuu/istuminen lähtenyt hyvälle mallille. Vinkulelu ei palkkana kiinnostanut, tosin kotimatkan Vimma vingutti lelua häkissään oikein iloisena.

Ensi
Ensilläkin on yleensä tosi hyvä kontakti, mutta haukkumista se jaksaa harrastaa. Sain toisissa tottistreeneissä vinkin, että jos koira kerran osaa haukkua käskystä, niin opettaa sen käskystä lopettamaan. Jos nyt oikein ymmärsin, eli ei siis kiellä koiraa haukkumasta, vaan ikäänkuin opettaa sille uuden tempun: lopeta haukkuminen :D Tämän päiväisissä treeneissä jokainen koirakko sai siis oman tasonsa mukaan treenailla paikallaoloa. Me tuotiin Ensin kanssa muille vähän lisähaastetta, kun Ensi piti niin kamalaa metakkaa. Oma treeni sen sijaan sujui: kun paikalleen jättäminen sujui niin nätisti, niin kokeilin, että saanko Ensin vaihtamaan asentoa kun seisoin itse kauempana. Makuulta istumaan ja istumisesta makuulleen. Ei tuottanut ongelmaa, Ensi ei edes yrittänyt liikkua eteenpäin, mikä oli kyllä superpositiivista. Välimatkat ja paikallaolot eivät olleet siis mitään pitkiä, tehtiin sen suhteen ihan varman päälle, nyt on tärkeintä onnistuneet suoritukset. Rätkyttäminen ja vinkuminen tosiaan aiheuttaa päänvaivaa, mutta yritän ajoittaa palkkauksen ja vapautuksen vasta sitten, kun koira on hiljaa. Lopuksi palkitsin Ensin vielä leikkimällä vinkulelun kanssa ja pidin sillä vähän taukoa kaikesta pönötyksestä. Ensin mielestä se oli hirveän kivaa, mutta tällä kertaa se aika helposti palautui leikin jälkeen takaisin treenimielentilaan. Yleensä en palkkaa Ensiä lelulla, mutta nyt se ajattelin kokeilla. Ohitukset meni Ensin kanssa ihan kivasti, sitten jos sama vielä onnistuisi lenkeilläkin!

Treenien jälkeen on hyvä ottaa vähän lepiä.

TORSTAIN TOTTIKSET

Torstaiset tottistreenit ei Ensin kanssa sujuneet yhtä hienosti, sillä harjoiteltiin ihan uutta juttua: liikkeestä jättöä. Se oli kyllä sellaista sekametelisoppaa, mutta ehkä mulle päähän jäi joku ajatus siitä, mikä homman idea ylipäätään on ja miten sitä kannattaisi koiran kanssa lähteä opettelemaan. Vaikka kaikki ei treeneissä sujukaan, niin niistä oppii kaikista eniten. Toisaalta on myös kiva että on sellaisia harjoituskertoja kun homma sujuu, silloin tietää mitkä asiat on jo opittu! Vimman kanssa taas opittiin torstaina, että sitä ei seuraamisessa tarvitse enää niin paljon namilla imuttaa, kun se on jo hoksannut, mitä siltä seuraamisessa halutaan.


TOTTISTELUSTA UNELMIIN

Ensi
Minä haluan Ensistä pelastuskoiran. Ensin ajatus tulevaisuudesta lienee se, että pitäisi saada nukuttua hyvät torkut. Vaikka nyt ollaan pikkuhiljaa edetty yhdessä isossa kompastuskivessä, eli paikkamakuussa, niin toisaalta kuvioihin on tullut myös valtava loikka taaksepäin: tulevan vuoden alusta VIRTAan osallistuvilta koirilta vaaditaan kahden lajin taitamista, eli meidän kohdalla se tarkoittaa, että jäljen peruskoe tulee myös kyetä suorittamaan. Vaikka ollaankin Ensin kanssa tehty jälkeä satunnaisesti, meidän täytysi ihan tosissaan alkaa treenata sitä. Ajan puutteen vuoksi oon päättänyt pistää tottikset ja jäljen etusijalle ja pitää hakuhommista vähän taukoa. Hakukokeisiin mennään, kunhan paikkamakuu varmasti onnistuu. Vaikka tein päätöksen jo aikaa sitten, niin jäljelle ei olla ehditty sen jälkeen vielä kertaakaan. Kun treenaillaan itsekseen tottista, niin Ensille on tosi helppo opettaa kaikkia hauskoja temppuja, mm. oikealle istumista, oikealla seuraamista, ns. saksalainen käännös... Ajattelinkin, että pitäisikö opetella sen kanssa ihan rally-toko-liikkeitä, sais vähän vaihtelevuutta treenaamiseen ja vois yhdistää sitä paikkamakuuta vähän joka väliin :D Näyttelyissä ois kans kiva vähän yrittää käydä, varsinkin jos sais penskalle vielä kolmannen sertin ja sitä myötä muotovalion tittelin. Ensin kanssa oon myös vakavasti harkinnut toista pentuetta, mutta en ole vielä yhtään varma, että tuleeko se toteutumaan.

Vimma
Vimman kanssa käytiinkin jo peltojälkeen tutustumassa ja pennusta huomasi, että sen mielestä se on oikein mielenkiintoista puuhaa. Olemme myös rauniotreeneissä käyneet vähän makkararinkiin tutustumassa, mutta ajattelin hakua alkaa miettimään sitten, kun saadaan jälkihommat mallilleen etenemään. Tässä kohtaa tosin on vielä ihan mahdotonta mennä sanomaan, mikä tulee olemaan mun ja Vimman yhteinen harrastus, jos vaikka ilmeneekin, että sillä ei ole mitään mielenkiintoa jälkeä tai hakua kohtaan. Mun mielestä on ihan turhaa pakottaa koiraa epäkiinnostavalle jäljelle, jos se vaikka sattuisikin rakastamaan agilityradoilla juoksemista. Mutta jos nyt näillä raiteilla edetään, niin kyllähän tuo PK-puolen peltojälki vois olla mielenkiintoista treenattavaa. Tosin jos PK-puolella haluaa osallistua kisoihin/kokeisiin, niin pitää myös tuo BH-koe suorittaa, mutta tässä kohtaa kaikki tuo tuntuu vielä kovin kaukaiselta. Ajatuksena mulla on kuitenkin pitää järjestys niin, että tottiksia treenaillaan kun ehditään, peltojäljellä aloitetaan ja vasta myöhemmin siirrytään metsään ja hakua ajatellaan joskus tulevaisuudessa. En oikein osaa perustella, miksi haluan tehdä asiat näin, mutta mulla vaan on semmoinen fiilis että näin vois olla aika jees. Jos Vimma on eri mieltä ja siitä on ainesta vaikka toko-mestariksi, niin sittenhän me voidaan vaihtaa suunnitelmia :D Nää nyt on vaan tämmöisiä pohdintoja, kymmenen vuoden päästä sitten näkee, että mitä me oikeasti tehtiin.

Lopuksi
Onhan tässä aikamoinen läjä tavoitteita ja unelmia, niin se ei tarkoita, että kaiken pitää myös mennä niin. Kirjoitan vaan vähän näitä ylös, että pysyisi itsellä jonkinlainen punainen lanka koirien kanssa härvätessä ja olisi vähän jotain, mitä tavoitella treenatessa. Koirat kun eivät ymmärrä pokaaleista ja arvostelupöytäkirjoista yhtikäs mitään, niille tärkeää on hauskanpito ja namit. Itselle ihan tärkeintä on just se, että koirilla on mielekästä puuhaamista ja mie saan iltaisin sohvalle kainaloon rauhallisen mustin.

Eka viikko lopuillaan

Pennut ovat tänään kuusi päivää vanhoja ja huomenna niillä onkin jo 1-viikkoissynttärit!

Narttupentu jää siis meidän perheeseen Ensin kaveriksi ja urospentu Marski muuttaa luovutusikäisenä pentueen isän, Urhon kaveriksi.

5. päivä, painot n. 690g ja 650g

Painoa tulee pennuille hirveätä kyytiä ja ruoka maistuu hyvin. Ensikään ei sen yhden päivän jälkeen ole enempää oksennellut. Pennut ovat oppineet "lypsämään" nisää, eli etutassujen kanssa painelevat nisän molemmin puolin, että tulisi maitoa paremmin. Sen lisäksi ne ovat oppineet huutamaan ihan todella lujaa! Kun ne heräävät unilta nälkäisinä, eikä emo olekaan heti ihan vieressä, niin alkaa kamala kiljuminen "RUOKAATÄNNEHETI!!"

6. päivä, painot n. 715g ja 670g

En tiedä onko mahdollista, mutta luonteiden eroavaisuudet olisivat nyt jo tulossa näkyviin. Urospentua on helppo käsitellä ja punnita, se ei ole juuri moksiskaan, mutta narttupentu protestoi kyllä kaikkea muuta kuin syömistä ja nukkumista vastaan. Saa nähä, että minkämoinen itse itsepäisyys meille onkaan tulossa...

Virallisten nimien keksiminen näille on vielä vaiheessa, ei ole vielä oikein tullut mitään hyviä ideoita.

Synnytys

Ensi aloitti petailun ja läähättelyn puoliltapäivin tiistaina 18.04. Kello 22:00 alkoi synnytys, kun "lapsivedet" tulivat. Sikiöpussin pää nesteiden kera roikkui jo pitkään ulkona, mutta reippaista supisteluista huolimatta mitään ei tapahtunut. Supistuksia tuli 4-10 kappaleen sarjoissa, joiden jälkeen oli aina muutamien minuuttien tauko. Päivystävään eläinlääkäriin olimme yhteydessä jo ennen puoltayötä, kun tuntui, että mitään ei tapahtunut vaikka supistukset vaikuttivat reippailta. Sikiöpussi rikkoutui puolen kahden maissa ja eläinlääkäri kehotti tulemaan vastaanotolle. Kahdelta olimme siellä ja todettiin, että synnytysteiden loppupää oli todella ahdas. Ensi sai suonensisäisen nesteytyksen mukana kalsiumia sekä 1mg oksitoniinia lihakseen. Alkoi jo näyttää siltä, että tarvitsisi turvautua sektioon, mutta pentu pääsikin pikkuisen liikkumaan synnytysteissä ulospäin ja eläinlääkärin avustuksella Ensi sai 390 grammaisen uroksen saatettua maailmaan. Uros alkoi heti tomerasti huutaa ja vahvasti pyrkiä emän luo. 360 grammainen narttu syntyi puoli tuntia myöhemmin lähestulkoon omin avuin hyväkuntoisena ja reippaana. Uroksella kesti tovin opetella imemään nisää, mutta pienen treenaamisen jälkeen on molemmille hyvin maistunut ruoka ja Ensillä riittää hyvin maito.

Ensin synnyntyksessä avustanut eläinlääkäri on aivan mahtava, onneksi hän sattui olemaan tuona yönä päivystämässä!

Tässä vielä eläinlääkärin lausunto synnytyksestä:

"Eläinlääkärikäynti koiran synnytysvaikeuden takia. Röntgenistä todettu 2 pentua. Supisteluja ja työntöjä ollut kotona hyvin. Emo virkeän oloinen.

Vastaanotolla sai suonensisäistä nesteytystä, kalsiumia ja oksitoniinia.

Synnytysteiden loppupää todella ahdas. Jouduttiin avustamaan synnytystä. Syntyi ensin reipas urospentu. Toisena terhakka narttupentu. Yhdet jälkeiset tulivat synnytyksen yhteydessä.

Kotona emon ja pentujen voinnin tarkkailu kotona. Jos voinnissa tapahtuu muutos huonompaan, olkaa yhteydessä eläinlääkäriin."

Kotona on mennyt hyvin, Ensillä on valtava ruokahalu ja se jaksaa hyvin syöttää pentuja ja pestä niitä. Muutamaan otteeseen Ensi on oksentanut, mutta muutoin se on terveen oloinen. Loput jälkeiset tulivat keskiviikkoiltana ulos.

Sanojen käytön vaikeudesta

Eilen päivitellessäni blogia, Facebookia, nettisivuja ja Instagramia törmäilin jatkuvasti seinään valitessani oikeita sanoja. Mikä minä olen ja mitä toimintani on, kun pentuja tulee? Virallisesti olen Kennelliiton ja Lappalaiskoirat ry:n hyväksymä kasvattaja ja olen vuosi sitten käynyt kasvattajakurssin. Sen lisäksi minulla on FCI:n ja Kennelliiton hyväksymä kennelnimi. Mikä sitten mättää?

Kennel sanana on aivan kaamea. Kun puhutaan kenneleistä, moni asiaan perehtymätön mieltää sen paikaksi, missä on paljon koiria häkeissä asustelemassa. Usein mielikuvat ovat lähellä pentutehtaita tai Etelä-Eurooppalaisia eläinkauppoja. Joskus olen kuullut myös ihmisen sanovan, että ottaa mieluummin rekisteröimättömän pennun kuin rekisteröidyn, koska ei halua tukea kenneltoimintaa, vaan mieluummin ottaa koiran ihan kotiolosuhteista. Kuitenkin Suomessa suurin osa kenneleistä on kuitenkin ihan tavallisia perheitä, joissa asustelee muutama koira ja joissa teetetään pentuja silloin tällöin kun sattuu sopiva narttu kohdalle. Se ei vain ihan käy ilmi sanasta kennel.

Kasvattaja-sanan käyttöä taas vähän vierastan, koska se saa minut kuulostamaan kaikkitietävältä ja viisaalta. Kyllähän minä jotain tiedän koirista ja rodusta, mutta tämä tuleva pentue on ihka ensimmäinen omalla nimellä kasvatettu. Käytännössä olen siis aivan noviisi ja on vielä paljon asioita mitä en tiedä. Kokemusta saa vain tekemällä ja uutta oppii kokoajan varmasti kokeneempikin kasvattaja. Kasvattamisella voi tarkoittaa myös hyvin eri asioita, kuin pelkkä koiran kasvattaminen. Mielestäni olen onnistunut kasvattamaan Ensistä ihan yhteiskuntakelpoisen koiran, mutta silti en ole Ensin kasvattaja.

Näillä sanoilla kuitenkin mennään, mitä meille on annettu ja koitetaan sitten oikoa, jos niiden kanssa tulee vääriä käsityksiä. Ensin tiineys alkaa olla sen verran pitkällä, että täytyy välttää ääriliikkeitä. Pitää siis huolehtia, ettei Ensi lähde mukaan mihinkään uskonlahkoihin tai sekaannu vaikka äärioikeistoon loppuraskauden aikana! (Selitin siis kaverilleni sitä, kuinka Ensin tulee nyt välttää turhaa riekkumista ja hyppimistä eli äärimmäisiä liikeratoja, niin sanoinkin vahingossa, kuinka Ensin tulee välttää ääriliikkeitä.)

Pentue 2017

Tänään nyt sitten käytiin Ensin kanssa tiineysultrassa ja niin vain näkyi, että viidettä viikkoa viedään ja kohdussa olisi kaksi tai useampi pentu hengailemassa!

Urho ja Ensi helmikuussa 2017. Kuva: Milla Kärkkäinen

EMÄ: SIDMARKENS ENSI - "Ensi"

Ensi helmikuussa 2017

Suomen Kennelliiton Jalostustietokannasta löytyy Ensin terveys- ja näyttelytulokset, linkki on TÄSSÄ.

Ensin kanssa harrastamme pelastuskoirayhdistyksessä hakua, joka on Ensin ihan ehdoton lempparijuttu. Ensi on muutenkin helppo motivoida monenlaisiin juttuihin ihan arkitottiksesta jäljen ajamiseen tai temppujen tekemiseen, se ottaa niin mielellään vastaan herkkuja ja kehuja. Suurinta opettelua itselle koiranohjaajana aiheuttaakin koiran kanssa rauhoittuminen ja ns. "kierrosten laskeminen", ettei asioiden tekeminen mene ihan riehumiseksi ja häsläämiseksi. Ensi tulee myös lähes aina hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja tykkää ihmisistä ihan suunnattoman paljon, etenkin lapset ovat sen mielestä tosi hauskoja. Muiden eläinten kanssa Ensillä esiintyy välillä jonkinlaista paimennusviettiä sekä etenkin kanalintuja pitäisi vapaana ollessa päästä jahtaamaan. Terveydellisiä ongelmia Ensillä ei tähän päivään mennessä ole ollut ja toivotaan kovasti, ettei sellaisia tulekaan.



ISÄ: FI MVA RENLUNDENS TOR - "Urho"

Urho maaliskuussa 2017. Kuva: Milla Kärkkäinen

Suomen Kennelliiton Jalostustietokannasta löytyy Urhon terveys- ja näyttelytulokset, linkki on TÄSSÄ.

Urho asustelee perheensä kanssa Pohjois-Savossa maaseudulla järven rannalla. Samalla tontilla asustaa myös Ihku-koira, Paavo-hevonen sekä kanaparvi, joiden kanssa yhteiselo on sujuvaa. Luonteeltaan Urho on jonkin verran Ensiä rauhallisempi, mutta reipas ja aina mukana perheen arkiaskareissa ja välillä myös työmaalla. Urho tykkää paljon ihmisistä ja osaa olla nätisti lasten seurassa. Nokkelana koirana Urho on esimerkiksi opetellut avaamaan ovia.



SUKUTAULU

Sukutaulu Suomen Kennelliiton Jalostustietokannassa näyttää tältä (LINKKI):

Koska molemmat koirat ovat Ruotsin tuonteja, niin Ruotsin Kennelliiton Avelsdata-sivustolta näkee kattavammin ja pitemmälle sukutaulut, linkki sinne TÄSSÄ. SKK Avelsdata tosin ei suostu avautumaan kaikilla selaimilla, mutta ainakin Internet Explorerilla ja Operalla tuntuu avautuvan ihan hyvin.

Urho kantaa PRA-prcd-geeniä, Ensi taas ei. Pennut voivat siis olla täysin terveitä tai kantaa kyseistä geeniä, mutta teen geenitestin pennuille kun sen aika koittaa. Pennuista yksikään ei voi kuitenkaan tuohon sairastua, sillä siihen vaadittaisi että molemmat vanhemmat olisivat kantajia tai toinen sairas.

Ensin tulokset

Urhon tulokset

Nämä tulokset taas näkyy Ruotsin Kennelliiton HUNDDATA -sivustolla ja hakee vaikkapa koiran nimellä.


Laskettu aika pentujen syntymälle on viikolla 15 ja luovutus olisi kesäkuun puolella, viikon 23 tienoilla. Olen käynyt Kennelliiton kasvattajakurssin keväällä 2016. Tavoitteeni kasvatuksessa on kasvattaa pienimuotoisesti terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia ruotsinlapinkoiria kennelnimellä SYYSVETTEN.

Mikäli olet pennuista tai ihan vaan ruotsinlapinkoirista kiinnostunut, niin minuun voi reilusti ottaa yhteyttä sähköpostilla: jenni.auraskari@gmail.com

Lisätietoja rodusta löytyy esimerkiksi seuraavista linkeistä:

LAPPALAISKOIRAT

->lista ruotsinlapikoiran kasvattajista Suomessa

SVENSKA LAPPHUNDKLUBBEN

RUOTSINLAPINKOIRAT

Astutusreissu

Huomasimme perjantaina 03.02., että Ensillä (Sidmarkens Ensi) oli alkanut juoksut. Täyttä varmuutta alkamispäivästä ei ollut, voi olla että ne on alkaneet jo 01.02. Varmuuden vuoksi lähdimme jo viime torstaina 09.02. Ensin kanssa kohti Pohjois-Savoa tapaamaan sulhasehdokasta Urhoa (Renlundens Tor). Viikonlopun aikana ei vielä oikein mitään tapahtunut, eikä Urhokaan niin kovasti Ensistä innostunut, joten jätin Ensin Urhon perheen hellään huomaan ja ajelin itse takaisin kotiin kun töissäkin pitää välillä käydä.

Käytiin vähän järven jäällä hiihtelemässä.

Maanantaina 13.02. alkoi jo nuorella parilla olla yritystä ja tänään 15.02. aamupäivällä koirat sitten pääsivät lemmenpuuhiin. Ilmeisesti olivat koirat vähän nurkan taakse hävinneet ja hetken kuluttua sitten olleetkin jo nalkissa, eli ei ollut tarvinnut heitä alkuun auttaa. Ensi on vielä loppuviikon siellä, joten toivottavasti astuvat toisenkin kerran!

Jo viime syksyn astutusyrityksellä huomasin, että Ensillä selkeästi on tärppipäivät vähän keskivertoa myöhemmin, eli vasta 12. päivän jälkeen alkaa mielenkiinto molemmin puolin lemmenpuuhiin heräillä. On kuitenkin tosi hyvä, että molemmilla kerroilla oli mahdollisuus saattaa koirat yhteen ajoissa, ettei ainakaan alettu liian myöhään yrittää astutusta. Tällä kertaa Ensiltä jäi pois ennen juoksuja masentuminen, joten aika yllättäen nuo tulivat, vaikka laskeskelin, että näin helmikuussa niiden pitäisi alkaa. Yleensä Ensi siis on normaalia rauhallisempi ja väsyneempi kun juoksut ovat alkamassa, mutta muuten sillä ei käytös muutu niiden aikana. Ensillä on aika tarkkaan juoksujen alkamisväli ollut sen 5,5 kuukautta.

Kovasti toivon, että tästä seuraisi pentuja, mutta matkan varrella voi tietysti sattua mitä vain. Laitan kuitenkin pentueinfoa/sukutaulua lähitulevaisuudessa tänne blogiin ja nettisivuilleni (http://syysvetten.wordpress.com) kun töiltäni ehdin.

Ensin kouluttamisesta

Koiramaailmassa pyörii jos minkänäköistä koulutusmetodia ja -tapaa, mikä ei tietenkään ole huono juttu, sillä koirat ja koirien ohjaajat ovat hyvin erilaisia. Se mikä sopii yhdelle koirakolle, ei välttämättä tuota toisen koirakon kanssa mitään tulosta. Olen törmännyt muutamaan laajalti hyväksi todettuihin seikkoihin jotka toimivat monilla koirilla, mutta minun ja Ensin kanssa ei ihan sellaisenaan aina pelitä.


1. "Koiran innostaminen on tärkeää."
Monien koirien kanssa tämä toimii, eihän koiraa huvita työskennellä, jossei sillä ole kivaa. Ensi vaan kun on jo valmiiksi kovin innokas koira vähän kaiken suhteen, niin sitä ennemmin tarvitsee rauhoitella ennen kuin töihin aletaan. Jokaisella koiralla on tietysti oma viretilansa, missä on hyvä tehdä töitä ja toiset kaipaavat omistajalta innostusta ja toiset taas - kuten Ensi - lähinnä rauhoittumista.


2. "Jätä koiralta ateria väliin ennen treeneihin/näyttelyyn/vastaavaan menoa, niin se tekee mielellään työtä nameja vastaan."
...Tai sitten Ensin kohdalla syö koko käden nälissään ja haukkua rätkyttää ruuan perään. Ensi on kyllä helppo koira sen suhteen, että sille ei tarvitse usein olla mitään kovin kummoisia namejakaan minkä eteen se jaksaa työskennellä. Lelut palkkana olen hylännyt käytännössä kokonaan, koska niistä Ensi innostuu turhan paljon, viretila menee överiksi ja taas menee häsellykseksi molempien osalta. Tietysti koiraa voi palkata ja koira palkkautuu monella muullakin tapaa, mutta lähtökohtaisesti olen todennut lelun/namipalkan arkitottiksessa olevan se kaikista näppärin tapa.


3. "Iloinen kehu on myös hyvä palkka."
Yleensä Ensi toimii kivasti kehuillakin, mutta tietyissä tilanteissa liian ylitsevuotava iloinen kehuminen taas menee ja nostaa Ensin kierroksia turhan paljon ja taas häselletään ja härvelletään. Sellaisissa tilanteissa pyrin muistamaan rauhallisen ja positiivisen kehun ilman turhaa kohkaamista.


Ja sitten vielä yksi, mistä saan kuulla jatkuvasti ja mikä olisi meille tosi tärkeää:
Ole koiran kanssa johdonmukainen ja jämäkkä.
Ensiparka, minä kun en kumpaakaan osaa olla. Varmasti oltaisi monta asiaa opittu paljon nopeammin ja vähemmällä säädöllä. Noh, jos tässä vuosien kuluessa siihen oppisi. Ensi on tavattoman fiksu koira, joskus tuntuu että mulle vähän turhankin viisas. Se kyllä osaa, mun vaan pitää itse osata vaatia siltä asioita ja johdonmukaisesti opettaa. Kauhean vaikeata se silti on.

22.05.2016 Haminan kaikkien rotujen kansainvälinen koiranäyttely

Ohhoh, olinkin unohtanut tänne päivittää Ensin näyttelyuran hienoimman hetken! Ruusuketta, pokaalia, mainetta ja kunniaa tuli niin paljon ettei ehtinyt kaikkea edes vastaanottamaan. Tykkäsin muutenkin tosi paljon, kun Haminan vuosittainen kv-näyttely järjestettiin vaihteeksi Harjun oppimiskeskuksella Virolahdella ja sattui vielä hyvä sää näyttelypäivälle.

Tuomari/Domare: Rune Fagerstörm (Finland)
Avoin luokka ERI / Öppen klass UTM
Serti / Cert
CACIB
ROP / BIR

Erinomainen koko, hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä sukupuolileima. Hyvänmallinen pää, joka voisi olla aavistuksen vahvempi. Tummat riittävän pyöreät silmät, hyvät korvat. Kaula liittyy hyvin lapoihin. Sopiva runko, tasapainoiset kulmaukset edessä ja takaa. Sopiva luusto. Hyvä ylälinja ja hännän kiinnitys. Peitinkarva ei parhaimmassa kunnossa, mutta riittävä. Liikkuu hyvin. Erinomainen luonne.

Utmärkt storlek, bra propotioner. Bra könsprägel. Välskuret huvud, som kunde vara en aning grövre. Mörka, tillräckligt runda ögon, bra öron. Halsen välansatt till skuldran. Passande stomme, balanserade vinklar fram och bak. Passande benstomme. Bra överlinje och välansatt svans. Pälsens täckhår ej i bästa skick, men tillräcklig. Rör sig väl. Utmärkt temperament.


Kuvan otti Ville Ikävalko ja arvostelun ruotsiksi kääntämisestä iso kiitos jälleen Lindalle!